Itsenäisyyspäivänä lasketaan seppeleet sankarihaudoille. Äänekosken sankarihaudalla puheen piti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jari Halttunen.
Hyvät sotiemme veteraanit, itsenäisyyttämme juhlivat äänekoskelaiset.
Suomen talvi- ja jatkosotiin osallistui noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. Heistä menehtyi noin 90 000. Puolisonsa menetti 30 000 leskeä. Kukaan ei ole laskenut kuinka moni tyttöystävä itki mielitiettynsä menetystä. 55 000 lasta jäi sotaorvoiksi. Lisäksi runsaat 70 000 lasta lähetettiin pakoon sotalapsiksi erityisesti Ruotsiin ja Tanskaan. Sodan jälkeen kaikki lapset eivät palanneet; noin 15 000 jäi kohdemaihin. Äänekoskelaisia kaatui sodissa 451 täällä asuvaa. Rintamalla puolusti isänmaataan 3 322 äänekoskelaista Keiteleen rannoilta. Tämä käy ilmi Ääneseudun veteraanimatrikkelista. Eikä siinä kaikki ympäristön muutokset. Myös lähes puoli miljoonaa kotinsa menettänyttä evakkoa oli asutettava pikavauhtia. Sota vaikutti jokaiseen suomalaiseen ja tuotti valtavaa tuskaa ja ahdistusta – niin kuin tänään Ukrainassa.
Jokaisella suvulla ja perheellä on sota-aikaan liittyvät muistonsa. Oli aikoja, jolloin perheenisä heräsi öisin painajaisiin tai vaikeroi sirpaleita kehossaan. Kerrotaan, että sodankäyneet miehet eivät koskaan lopettaneet sotaansa. Oli aika, jolloin lottana toimiminen oli häpeä. Siitä ei saanut puhua. Evakkoja taas leimasi kotiseudun ikävä ja menetyksen katkeruus, mutta sinnikäs selviytyminen – vaikka hammasta purren.
Sodan käyneen kansan menneisyys muodostuu lukemattomista tarinoista. Osa tapahtumista ja kokemuksista säilyy ääneen kerrottuina tarinoina, osa vaiettuina muistoina. Tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle, muuntuvat ja vaimenevat. Kertomattomat tarinat voivat jäädä painostavaksi hiljaisuudeksi, asioiksi, joista ei saa eikä osaa puhua. Vaiettu historia jää taakaksi seuraaville sukupolville, usein selittämättöminä tunteina. Siksi tarinoita sota-ajasta ja sen ihmisitä on syytä kertoa ja kerrata. Aina vaan uudestaan.
Itselläni on muistoissa sekä lasteni isopapan, että vaimoni papan tarinat. Isopappa Aarne puolusti isänmaatamme jatkosodassa Karjalankannaksella. Valkeasaaren asemalla Aarneen osui kiväärinluotien lisäksi iso kranaatin sirpale. Hän näytteli kuollutta vakavasti haavoittuneena, kun vihollisen joukot kulkivat ohitseen. Tämä selkärankaan asti mennyt sirpale jätti papan alaselkään omenankokoisen montun. Kranaatin sirpale aiheutti hänelle jatkuvat kivut kunnes matkasi Aarnen mukana hautaan asti.
Vaimoni pappaa odotettiin kotiin jatkosodan päätyttyä, mutta Sulo ei koskaan palannut rintamalta. Hän oli joutunut tykistötuleen ja sen jälkeen hänestä ei ole mitään tietoa. Sulon vaimo Elli, siis vaimoni mummo, toimi lottana maanpuolustuksen hyväksi. Sotaleski sai Lottamuistomitalin ansiokkaasta toiminnastaan Lotta Svärd-järjestössä.
Oma pappani ei suostunut koskaan puhumaan sota-ajoistaan meille, katsoi vaan ikkunasta ulos ja silmäkulmastaan valui kyynel.
Kun me sanoitamme suvun kokemukset ja elämme tunteet uudelleen, ne voidaan liittää osaksi elämäntarinaamme, oman sukumme tarinaa. Siinä tarinassa löydämme omia arvojamme ja piirteitämme; saamme selityksiä esivanhempiemme tavoille toimia ja omillekin tunteillemme. Suvun tarinoista voimme ammentaa itsellemme voimaa ja rohkeutta ja tunnistaa äitiemme ja isiemme vahvuuksia ja heikkouksia. Mikä on sinun sukusi sota-ajan tarina? Mitä se kertoo rohkeudesta ja pelosta, sinnikkyydestä ja lannistumisesta, välittämisestä ja hylkäämisestä? Mitä tahansa se kertookin, se on suomalainen tarina, josta voi oppia. Se on osa todellisuutta ja sen pohjalle voi rakentaa uutta suomalaisuutta ja elämänrohkeutta.
Tänään toivon, että sinä, tällä sankarihaudalla olija, muistat kertoa lapsille, lastenlapsille ja naapureille sen tarinan, mitä sota teki sinulle ja sinun perheellesi. Se voi olla karua, mutta kerro kuitenkin se, mitä sota maksoi sinulle ja suvullesi. Isänmaalla on hinta, kallis hinta. Siniristilippu hulmuaa tänään itsenäisyyspäivänä kertoen verenpunaisia kohtaloita, sukujen tarinaa ja muistuttaa meitä: ”me emme koskaan unohda”.
Tällä sankarihaudalla, Suomen itsenäisyyspäivänä, kerromme joka vuosi, miten kiitollisia olemme kauniista isänmaastamme, rikkaasta äidinkielestämme, monipuolisesta kulttuuristamme ja turvallisesta yhteiskunnastamme.
Me kiitämme teitä veteraanit, sota-orvot ja -lesket, mullassa nukkuvien omaiset, te ette turhaan ponnistelleet, uhranneet ja puolustaneet. Te ette turhaan lahjoittaneet. Kiitämme teitä, maamme jälleenrakentajat. Saimme lahjaksi isänmaan, itsenäisen Suomen. Hyvää itsenäisyyspäivää!
