Jari Halttunen piti itsenäisyyspäivän juhlapuheen Sumiaisten kirkossa.
Jari Halttunen kertoi, kuinka tänä vuonna itsenäisyyden juhlinnalla on poikkeuksellisia piirteitä. Onhan koko mennyt vuosi ollut historiassamme poikkeuksellinen.
– Valmiuslain käyttöönotto pandemian hillitsemiseksi toi rauhan ajan kansakunnan uuden eteen. Yksilökeskeinen ja monella tapaa vapaa elämisenmuotomme kyseenalaistui. Pieni syrjäinen Suomi ei jäänyt viruksesta vapaaksi, eikä ole sitä edelleenkään. Edellisen kerran Suomessa turvauduttiin poikkeusalainsäädäntöön sotien aikana. On arvioitu, että viime kevään poikkeustila toi arkeemme jopa tiukempia rajoituksia, kuin sodan aikana. Rajoja suljettiin ja rajanylityspaikkoja valvottiin pitkästä aikaa uuden, vielä tuntemattoman vihollisen edessä.
Nuo kevään toimet muistamme varmasti pitkään. Oli opeteltava taas ajattelemaan muita, eikä vain itseä, pakon edessä. On katsottava toisen, eikä vain omaa parasta, jotta vihollisen, pienen viruksen, eteneminen saataisiin torjuttua ajoissa.
Toinen muutos ajassamme, historiaan jäävä rajapyykki, saavutettiin, kun viimeisin Mannerheim-ristin ritari, lappeenrantalainen reservin kapteeni Tuomas Gerdt hiljattain menehtyi. Hän haavoittui kolmesti, muttei jättänyt taistelua kesken. Se oli alkanut vain 17-vuotiaan vapaaehtoisen lähtiessä talvisotaan, ja sittemmin alikersanttina jatkosotaan, missä hän taistelulähettinä toimi urhoollisesti Karjalan Kannaksella heinäkuussa 1942.
Tällä kertaa vihollinen ei ollut vieras, lähetillä oli jo kokemusta rintamalta. Tuo kokemus on arvokas. Jaetut vuodet taisteluhaudoissa, poissa kotoa, jatkuvassa hengenvaarassa ja elämänsä jättäminen toisen aseveljen käsiin kasvattivat luonnetta. Gerdt oppi, että ”kaveria ei jätetä.” Se oli hänen asenteensa muussakin elämässä. Hänen kerrotaan välttäneen käyttämästä sanaa ”minä” – on parempi puhua ”meistä,” kuin korostaa itseään.
98 vuoden ikään elänyt ritari no. 95, Tuomas Gerdt, muistetaan sydämellisenä miehenä, joka puhui aina toisista kunnioittavasti. Hän toivoi, että ihmiset osaisivat elää sovussa keskenään, ja niin sodat jäisivät sotimatta.
Toive on jalo, eikä ritarien, saati veteraanien muiston soisi himmenevän. 191 Mannerheim-ristin ritaria on siirtynyt ajan rajan taa. Jatkosodan aikana käyttöön otettu risti on ainoa sotakunniamerkkimme, joka voitiin myöntää sotilasarvoon katsomatta. Sen olisi ritari Ehnroothin mukaan ansainnut moni muukin, mutta he kaatuivat ennen kuin heidän ansionsa ehti joukkueenjohdon tietoon.
Myös veteraanien sukupolvi, viimeiset jatkosodassa taistelleet miehet ja naiset, ovat väistymässä ajan rajan taa. On riski unohtaa heidän uhrinsa. Veteraanijärjestöjen rinnalle, jatkamaan niiden työtä, on perustettu Tammenlehvän perinneliitto. Sen lisäksi kukin meistä voi auttaa muistamaan, mikä on itsenäisyytemme hinta.
Pyritään olemaan esimerkkinä suomalaisesta, joka ei jätä kaveria pulaan, vaan rakentaa yhteiskuntaa ja rauhaa vastuullisesti. Huolehditaan siitä, ettei vapaasta kotimaasta tule itsestäänselvyyttä, vaan se pysyy vaalimisen ja vastuunkantamisen arvoisena perintönä tulevillekin suomalaisille.
Toivotan meille hyvää itsenäisyyspäivää, Korkeimman Suojassa, johon ritari Gerdtkin pani toivonsa. Se toivo ei petä.
