Keski-Suomen vuoden nuori yrittäjä -palkinnon voitti äänekoskelainen Jari Savenius, 34. Hänen yrityksensä Keski-Suomen lukko Oy on toiminut 30 vuotta ja käynyt läpi suuria muutoksia siirtyen ensin isältä isoveljelle ja sitten Jarille.
Keski-Suomen Yrittäjien mukaan Savenius on näyttänyt toiminnallaan, että perheyritys menestyy edelleen vahvalla ammattitaidolla ja erinomaisella asiakaspalvelulla.
– Palkinto on iso juttu minulle ja koko firmalle. Isäni on aikanaan nostanut yrityksen konkurssin partaalta ja olen jatkanut työtä hänen ja veljeni jalanjäljissä. Nyt tuntuu, että saamme tunnustusta siitä, että olemme tehneet asioita oikein, Savenius kertoo Yrittäjien verkkosivuilla.
Keski-Suomen lukko Oy työllistää viisi henkilöä. Sen asiakaskuntaan kuuluu yksityis- ja yritysasiakkaiden lisäksi mm. teollisuus-, rakennus- ja kaupan alan toimijoita, kuntia, valtion virastoja sekä laitoksia.
Palkinto jaettiin Keski-Suomen Nuorten yrittäjien kesänavauksessa torstai-iltana 12.6. Jyväskylässä Tanssisali Lutakossa. Keski-Suomen Yrittäjien Vuoden nuori yrittäjä -kilpailun voiton ratkaisi se, että Keski-Suomen lukko Oy pärjää ja kasvaa kilpaillulla alalla. Tuomaristo arvosti pitkäjänteistä yrityskehittämistä, vastuunkantoa ja yrittäjähenkisyyttä. Voittaja saa palkinnoksi 1500 euroa.
Valinnan seitsemän ehdokkaan joukosta teki Keski-Suomen Yrittäjien kokoama raati, johon kuuluivat Jamkon toiminnanjohtaja Minna Koivisto, Lähitapiola Keski-Suomen myyntijohtaja Teemu Pinomäki, nuorten yrittäjien työryhmän puheenjohtaja Jani Laitinen, Keski-Suomen yrittäjien varapuheenjohtaja Kari Mäkinen ja toimitusjohtaja Tuuli Kirsikka Pirttiaho.