”Ei elämää voi hallita mutta sitä voi juhlia.” Näillä Eino Leinon sanoilla avasi Suolahden eläkkeensaajien puheenjohtaja Eino Jämsén 55-vuotta täyttävän yhdistyksen juhlan Suolahden seurakuntatalolla.
Juhlaan tervehdyksen toi myös seurakunta. Pappi Juho Hintikka sanoi, että rikas järjestötoiminta on hyvän yhteiskunnan merkki. Suolahden eläkkeensaajat on perustettu elokuussa 1970. 50-vuotisjuhlaa suunniteltiin innolla, mutta korona sotki suunnitelmat. Nyt oli sopiva hetki juhlia vireää yhdistystä, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Tauno Savola.
– Ennen juhlaa kävimme viemässä hautausmaalle kukkakimput entisten sihteerien ja puheenjohtajien kunnioittamiseksi ja kiitokseksi, nykyinen puheenjohtaja Eino Jämsén kertoi.
Yhdistyksen perustamiselle oli selkeä tavoite: tarjota ikäihmisille yhteistä toimintaa, yhdessäoloa ja virikkeitä eri muodoissa jäjestämällä iltamia ja retkiä sekä vierailuja lähiyhdistyksiin.
– Yhteistoiminta alueemme yhdistysten kanssa on jatkunut ja monipuolistunut. Viime vuodet olemme saaneet pitää kotipesänämme kaupungin omistamaa Suopunkia, joka on hyvä esteetön kokoontumispaikka, Jämsén kiitteli.
Kuoro- ja näytelmäharrastusta on ollut vahvasti toiminnassa mukana. 2010 luvulla meillä oli oma kuoro ja kuoronjohtaja. Musakerho antoi komean ääninäytteensä juhlayleisölle. Juhlaan suloisen esityksen toi myös Kellosepänkadun päiväkodin eskariryhmä.
Suurena haasteena järjestölle on ikäihmisten mukaan saaminen, sillä jäsenmäärä laskee.
– Se on laajempi ilmiö, sillä suuret ikäluokat ovat poistumassa. Uudet eläkeläiset pitäisi saada heti työuran loputtua toimintaan mukaan. Henkilöiden mukaan saaminen olisi hyvää ennaltaehkäisevää toimintaa yksinäisyyden torjumiseksi.
Moni asia on muuttunut, mutta yhteisöllisyyden tarve ja lähimmäisestä välittäminen on aina ollut olemassa ja tulee olemaan ja muutokset voivat olla myös yhdistäviä.
– Eläkejärjestöillä on hyvin välineitä käytettävissä tiedon ja avun välittämiseen. Haluan uskoa että kyllä tästäkin haasteesta yhteisvoimin selvitään, Jämsén sanoi.
Kaupungin terveiset toi kaupunginjohtaja Matti Tuononen.
– Äänekoskella on vireää yhdistystoiminta ja te olette yksi niistä aktiivisista. Yhdistys- ja seuratoiminta tuo elämään sisältöä, mutta niillä on myös yhteiskunnallinen vaikuttamisen mahdollisuus, sillä te voitte vaikuttaa päätöksentekijöihin miten asioita kaupungissamme viedään eteenpäin. Kun pistää ääntä kuuluviin, niin sitä kautta pystyy vaikuttamaan, Tuononen sanoi.
Tuononen kertoi, kuinka kaupunki mielellään kuuntelee asukkaitaan.
– Äänekoski Ilmiön mukaisesti keräämme palautetta ja osallistamme kuntalaisia. Suolahdessa osallistutaan aktiivisesti ja me virkamiehet saadaan positiivista palautetta ja siitä olemme hyvin tyytyväisiä, Tuononen sanoi.
Eläkkeensajien liiton toiminnanjohtaja Timo Kokko toi juhlaan väkevän tervehdyksen.
– Yhdistyksenne on hyvä esimerkki liittomme tunnukselle: Täyttä elämää hyvässä seurassa. Jäseneksi liittyminen ei jää toimintanne tarjonnasta kiinni: teillä on monia harrastekerhoja sekä liikuntaryhmiä ja samalla tarjoatte sosiaalista kanssakäymistä ja retkiä ja matkoja. Ne jos mitkä ovat sekä henkistä ja fyysistä terveyttä edistävää toimintaa ja kaupan päälle vielä täydellistä täsmälääkettä yksinäisyyden torjuntaan, Kokko kiitteli.
Maan hallituksen puoliväliriihen päätökset saivat kritiikkiä liiton suunnasta.
– Olemme vaatineet tasapuolisuutta veropäätöksiin muistuttamalla, että palkkatulojen lisäksi Suomessa ansiotuloiksi luetaan myös eläketulot. Hallitus päätti ensi vuonna miltei miljoonan euron kevennyksistä palkkaveroihin ja jätettiin eläkkeen saajat käytännössä katsoen nuolemaan näppejään. Mielestäni hallituksen viesti oli suomalaisille eläkeläisille kylmä. Eläkeläinen on työnsä tehnyt, eläkeläinen saa mennä: Tämä on hallituksen sanoma, Timo Kokko harmitteli.