ÄKS

Järvipelastajat vauhtiin vesien sulaessa – uusia pelastajia etsitään mukaan!

17.03.2014 19:57 (muokattu 17.03.2014 20:05)
Ala-Keiteleen Järvipelastajat pitivät pelastuspukuharjoitukset Suolahden uimahallissa sunnuntaina 16. maaliskuuta.
Ala-Keiteleen Järvipelastajat aloittelevat jälleen toimintaansa täydellä volyymilla vesien sulaessa. Ensimmäiset järvipelastusharjoitukset ovat edessä ja mukaan toivotaan lisää pelastajia vuosi sitten eloon puhalletulle toiminnalle.

 

Ala-Keiteleen Järvipelastajien joukko on valmis hyppäämään veteen. Tällä kertaa onneksi vain harjoitukseksi ja turvallisissa vesissä eli Suolahden uimahallissa.

Järvipelastajat kävivät treenaamassa uimahallissa pelastuspukujaan sunnuntaina 16. maaliskuuta.

Sulan veden aikaan järvi- ja muita harjoituksia järjestetään joka keskiviikko. Lisäksi yhdistys pitää säännöllisesti muun muassa alkusammutus-, pelastustekniikka- ja ensiapukursseja ja muita koulutuksia.

– Viikonloppuisin olemme välillä järvellä tai satamaveneillä harjoittelemassa. Talvisin meillä on lähinnä ensiapukursseja tai tällaisia harjoituksia kuin tänään, vapaaehtoinen Mika Ukskoski selitti.

Harjoituksiin pääsee mukaan viisitoistavuotiaasta lähtien, ja täysi-ikäisenä sitten ihan oikeisiin pelastustehtäviin.

 

”Kömpelö, mutta kelluttaa ja lämmittää”

 

Sunnuntaina Suolahden uimahallissa vallitsi rento tunnelma. Aluksi kaikki suorittivat uimataitotestin, minkä jälkeen opeteltiin muun muassa, kuinka tajutonta ihmistä kuljetetaan vedessä.

Pelastuspukuja käytetään myös tositilanteissa, vaikka yleensä niiden alla ovat kuitenkin uima-asujen sijasta normaalit vaatteet. Pelastajien puvut ovat vesitiiviit ja jaloissa komeilevat kumisaappaat, jotka ovat kiinteästi pelastuspuvussa kiinni.

– Asu on vedessä vähän kömpelö, mutta se kelluttaa ja lämmittää. Ilman pukua kylmään veteen paleltuisi, Ukskoski selvensi.

 

Uusi alku vain vuosi sitten

 

Viime vuonna edellinen järvipelastushallitus teki päätöksen, että toiminta loppuu kokonaan. Onneksi ryhtiote onnistui ja Ala-Keiteleen Järvipelastajat ry perustettiin uudelleen viime kesäkuussa.

– Olin aikaisemmin ollut mukana järvipelastajien toiminnassa. Kun seuran toiminta sitten meinasi lakata kokonaan, päätin lähteä uudestaan mukaan. Pidän tätä työtä tärkeänä. On hyvä, että järvellä auttavat muutkin kuin vain pelastuslaitos, Ukskoski kertoi.

Millaisia tehtäviä teillä järvipelastajilla on ollut?

– Olemme esimerkiksi hinanneet veneitä, kun niistä on vaikkapa loppunut polttoaine tai ne ovat hajonneet. Olemme myös vieneet sukeltajia veneellä etsimään hukkuneita. Kerran olimme Häränvirrallakin mukana hukkunutta etsimässä, Ukskoski luetteli.

Vaikka suurin osa harjoituksiin osallistuneista järvipelastajista olikin miehiä, mahtui joukkoon myös yksi nainen.

– Lähdin mukaan toimintaan, koska vietän järvellä paljon aikaa. En kuulu päivystysrinkiin, vaan olen aktiivijäsen. Tehtäväksi olen saanut veneiden siirtämistä, Lotta Hirvanen kertoi.

 

Yksin ei tarvitse toimia

 

Yhdistyksen puheenjohtaja Anne Pääkkönen kuuluu myös Punaiseen Ristiin, ja tulee järjestämään tulevalle kaudella ensiapukoulutuksia. Hän oli paikan päällä seuraamassa harjoituksia.

– Pääpointti vapaaehtoisessa pelastustyössä on ihmishenkien pelastaminen. Ensi kesänä meidän aluksemme partioi viikonloppuisin Keiteleellä. Autettavana voi olla sitten vaikka saaressa liukastunut retkeilijä, Pääkkönen totesi.

Sulan veden aikaan toimii järvipelastajien hälytysrinki. Jokainen ringin jäsen päivystää vuoron perään, viikon kerrallaan.

Hälytyskeskukselta hälytetään järvipelastajia apuun, mutta yksin ei kenenkään tehtäviin tarvitse mennä.

Järvipelastajien sunnuntain harjoituksia ohjasi Markus Lesonen. Hän on käynyt Merenkulkuoppilaitoksessa laivan kansi- ja konekorjaajan koulutuksen.

– Ennen kuin ylipäätään pääsee laivalle töihin, piti koulussa opetella esimerkiksi henkilökohtaista pelastautumista. Sieltä olen saanut sitten opin, miten toimitaan vedessä, Lesonen selitti.

 

Uusia pelastajia mukaan

 

Maaliskuun 26. päivä järjestetään ensimmäiset järvipelastusharjoitukset Suolahden sataman huoltorakennuksella. Siellä on luvassa esimerkiksi ensiapukoulutusta ja solmujen tekoa.

– Toivomme sankoin joukoin porukkaa mukaan, Lesonen totesi.

Huhtikuun lopussa järvipelastajat lähtevät vuorostaan Häränvirtaan testaamaan pukuja yhdessä pelastuslaitoksen kanssa.

Turvallisuus vesillä on kaiken aa ja oo. Mielessä on pidettävä, että jos kuitenkin sattuu jotain, niin soittoa numeroon 112.

Lisätietoja Ala-Keiteleen Järvipelastajien toiminnasta löydät täältä.

Teksti ja kuvat: Tuuli Laulainen

Ala-Keiteleen Järvipelastajat 20142

Ala-Keiteleen Järvipelastajat 2014 7

Ala-Keiteleen Järvipelastajat 2014 3

Ala-Keiteleen Järvipelastajat 2014 4

Ala-Keiteleen Järvipelastajat 2014 5

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy