Tänään alkavalla jätevesiviikolla kannustetaan kiinteistönomistajia suunnittelemaan jätevesijärjestelmien uudistamissa hyvissä ajoin. Ympäri Suomea on käynnissä kymmeniä neuvontahankkeita joilla pyritään varmistamaan, että kiinteistöjen omistajat saavat luotettavan tiedon siitä tarvitseeko oman kiinteistön jätevesien käsittelyä parantaa.
Neuvontaa annetaan puhelimitse, infotilaisuuksissa ja kiinteistökohtaisesti, jolloin jätevesineuvojan vierailu kestää yleensä noin tunnin.
– Tavoitteena on, että vierailun jälkeen asukas tietää, mitkä vaihtoehdot laajasta jätevesijärjestelmien valikoimasti sopivat hänen kiinteistölleen, kertoo jätevesineuvoja Minttu Peuraniemi Länsi-Uudenmaan vesi- ja ympäristö ry:stä.
– Jätevesineuvoja voi myös todeta, ettei mitään lisätoimita tarvita. Me emme todellakaan tuputa uusi jätevesijärjestelmiä.
Haja-asutusalueen jätevesien vaikutukset näkyvät herkästi pohja- tai pintavesissä. Jos jätevedet johdetaan maahan, ne kulkeutuvat joko vesistöön tai pohjaveteen. Näin ne voivat pilata pohjaveden ja tehdä kaivoveden käyttökelvottomaksi sekä rehevöittää vesistöjä.
Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien on täytettävä puhdistustehoa koskevat vaatimukset 15.3.2016 mennessä.
Keskiviikkona 9. toukokuuta kello 12-14 Äänekosken torilla jätevesi-infopiste, josta asukkaat ja mökkiläiset saavat puolueetonta jätevesineuvontaa. Samana iltana puoli kuudesta lähtien jätevesi-infopiste auki kaupungintalolla.