Kaupunki järjestää nuorille aikuisille yrittäjyyttä, työllisyyttä ja opiskeluteemoja käsittelevän tapahtuma Onko ideaa?, jonka pääpuhujaksi saapuu Anttu Harlin.
Äänekosken kaupunki on kutsunut kaikki 17–29 -vuotiaat nuoret aikuiset yhteiseen Onko ideaa? -tapahtumaan tiistaina 5. syyskuuta Äänekosken kaupungintalolle.
Pääpuhujaksi saatu Gigglebug Entertainmentin toimitusjohtaja Anttu Harlin kertoo tapahtumassa valtavaan suosioon nousseen Kikattavan Kakkiaisen tarinan.
Myös paikalliset yrittäjät jakavat kokemuksiaan ja tietojaan nuorille tapahtumassa. Yrittäjyydestä ja työllisyydestä ovat kertomassa muun muassa Äänekosken yrittäjä, TE-toimiston yritysasiantuntija, Henkilöstövuokraus Adecco, Duunidekkari-työpaja, Äänekosken kaupungin yritysneuvonta sekä Äänekosken työpaja/Hohto -projekti.
Lisäksi paikalla on Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto esittelemässä opintomahdollisuuksia. Paikalla pääsee tutustumaan myös Äänekoskella syksyllä alkavaan korkeakouluopintotarjontaan.
Onko ideaa? -tapahtumassa ideoita sekä annetaan että pyydetään, sillä tapahtuman yhteydessä järjestetään ideakilpailu. Osallistuja voi jättää tapahtumassa oman ideansa liittyen esimerkiksi yrityksen perustamiseen tai kaupungin kehittämiseen.
Ideoita kerätään maanantaihin 11. syyskuuta saakka. Ideansa voi jättää myös ennakkoon nettilomakkeella. Äänekosken kaupunki palkitsee parhaat ajatukset.
Tilaisuuden juontaa äänekoskelainen yrittäjä/taikuri Jore Sohlman.
17–29-vuotiaille suunnattu Onko ideaa? -tapahtuma Äänekosken kaupungintalolla (Hallintokatu 4) tiistaina 5.9. klo 12–16 Äänekosken kaupungintalolla. Vapaa pääsy!