COR Group Oy on tehnyt Äänekosken kaupungille tonttivarauksen yksityistä päiväkotia varten.
Tontti sijaitsee Karhunlähteellä, aivan Karhunlähteen päiväkodin kupeessa. noin 5 500 neliön tontin vuosivuokra on noin 4 000 euroa.
Samalla yrityksellä oli samasta tontista tonttivaraus jo viime vuonna, mutta varaus umpeutui vuoden lopussa.
– Mitään suunnitelmia kaupungin kanssa ei vielä ole. Tässä vaan kartoitetaan, että onko Äänekoskella tarvetta yksityiselle päiväkodille, kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen sanoo.
Myös Ääneniemessä on voimassa tonttivaraus, niin ikään yksityiselle päiväkodille. Tontin on varannut Suomen Kiinteistö- ja Rakennus Oy. Mahdollinen päiväkotitoimija on ÄKSän tietojen mukaan paikallinen.
Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 13. helmikuuta.
Aiemmin:
Ääneniemeen suunnitteilla yksityinen päiväkoti
Karhunlähteelle suunnitteilla yksityinen päiväkoti