Äänekoskellakin ollaan murroksessa, kun toisen asteen oppilaitoksia ohjataan suuriin yksiköihin. Liipasimella on Keski-Suomen Opisto, joka käy neuvotteluja Poken kanssa mahdollisista synergiahyödyistä. Äänekosken lukiosta valmistunut kansanedustaja Aila Paloniemi pohtii asiaa Opetuhallituksen jäsenen näkökulmasta.
– Toisen asteen koulutuksen rakenne- ja rahoitusuudistuksesta väitettiin saatavan 260 miljoonan euron säästöt hallintoa keskittämällä. Tosiasiassa hallinnon osuus kustannuksista on vain noin 6-7 prosenttia, eli hallinnon rukkaamisella säästyy vain murto-osa tavoitelluista säästöistä. Kyse on pelkästä retoriikasta, jolla pyritään peittämään se tosiasia, että joka kolmas lukio tai ammatillinen oppilaitos joudutaan säästöjen vuoksi lakkauttamaan, kauhistelee kansanedustaja, Opetushallituksen johtokunnan jäsen Aila Paloniemi (kesk.)
Paloniemen mielestä toisen asteen rakenne- ja rahoitusuudistus on heikko ja byrokraattinen esitys, jossa avoimia kysymyksiä on paljon enemmän kuin selkeitä vastauksia. Koko uudistuksesta puuttuu visio eikä vaikuttavuusarvioita ole tehty lainkaan. Kyseessä on kuitenkin suomalaisen koulutusjärjestelmän perusteita ravisteleva uudistus, jonka valmisteluun olisi pitänyt paneutua paljon vakavammin. Nyt tuntuu siltä, että valmista on saatava vaikka väkisin, viis uudistuksen seurauksista suomalaiselle yhteiskunnalle ja nuorille.
ON ARVIOITU, että joka kolmas lukio ja ammattikoulu joutuu lopettamaan uudistuksen seurauksena. Tämä taas tarkoittaa tuhansien opettajien joutumista kilometritehtaalle. Esimerkiksi lukioiden lopettaminen vie pätevät opettajat myös pienten kuntien yläasteilta.
Uusi rahoitusmalli on liian tulosperusteinen. Tutkinnoista ”palkitaan” oppilaitoksia peräti neljään kertaan. Malli tulee lisäämään epävarmuutta ja vähentämään ennakoitavuutta rahoituspohjan pitävyydestä, kun oppilaitosten budjetteja laaditaan. Miten voidaan vaatia pelkästään tuloksia ja suorittamista kun kyseessä ovat 16-18-vuotiaat lapset ja nuoret?
– Rakennemuutoksella imuroidaan olennainen kehittämispotentiaali pienistä kunnista. Mitä järkeä on pakottaa nuoret pelkästään suuriin keskuksiin ja pääkaupunkiseudulle ? Miksi sen sijaan ei oteta käyttöön jo koeteltuja hyviä ideoita etälukioista, uusista välineistä ja menetelmistä oppimisen tueksi tai vaikka sitä, että opettajilla olisi mahdollisuus liikkua koulujen välillä silloin kun se on järkevää, ihmettelee Paloniemi.
Nuorten tasavertainen kohtelu ei toteudu, kun he joutuvat muuttamaan pois kotoa opiskelupaikan perässä. Kun kontaktiopetuksen määrää vähennetään ja samalla nuorilta lähtee perheiden tuki opiskeluissaan, on vaarana syrjäytymisen lisääntyminen. Oppimistulokset ovat esimerkiksi ammatillisissa oppilaitoksissa monin paikoin romahtaneet, esimerkiksi matematiikkaa ja äidinkieltä ei enää osata.
Köyhyys on tänä päivänä monen nuoren todellisuutta. Esimerkiksi tie unelma-ammattiin voi katketa, jos maksullisen harrastuksen joutuu lopettamaan rahanpuutteen takia. Nuorten köyhyyskokemuksista ja elinoloista kirjoittanut sosiaalityöntekijä Lea Lemetyinen kertoo, että osa nuorista ei hyvästä koulumenestyksestä huolimatta pystynyt myöskään menemään lukioon, koska kirjat ovat liian kalliita.
