ÄKS

Jokaista tarvitaan, linjaa Wacklin

19.06.2012 22:37


Kartonkitehtaan uudeksi johtajaksi valitun Jouko Wacklinin henkilöhaastattelu keskiviikkona ilmestyvässä ÄKS34:ssä.

Paperikoneita Kiinaan vienyt Wacklin on nyt pomona firmassa, joka joulukuussa lakkautti vastaavan tuotantolaitoksen Äänekoskelta. Wacklinin tehtävänä ei ole kuitenkaan katsoa taakse vaan eteen.

– Nyt keskitytään kartonkitehtaaseen ja sen arkkaamoon. Täällä on tehty hyvää työtä, ja nyt jatketaan sitä. Uusien teemojen kautta saadaan lisää hyvää, emoyhtiön johtoon luottava Wacklin visioi.

– Metsä Boardin johdolla on todella ammattimainen näkemys siitä, miten hyvää tulosta tehdään. Henki ja viesti on se, että nyt ollaan terveellä pohjalla. Äänekoski erottuu edukseen laadulla.
Kartonkitehtaan johtajaksi valitun Jouko Wacklinin henkilökohtaisempi haastattelu keskiviikkona ilmestyvässä ÄKSässä

Wacklin korostaa, että markkinoiden tuntemus on asia numero yksi. Kun osaa tarjota oikeaa tuotetta oikeille asiakkaille ja lisäksi paikallisen markkinan ehdoilla, ollaan jo pitkällä.

– Tässä on aiemmin menty liian helposti vipuun muun muassa Amerikan markkinoilla, Wacklin sanoo ja linjaa omaa johtajuuttaan.

– Jokaista tarvitaan. Hyvä johtajuus on operatiivisella tasolla sitä, että ihmiset tekevät motivoituneesti työtä, jonka he kokevat tärkeäksi. Surkein johtaja on sellainen, joka supistaa. Jokainen osaa tulla pöydän päähän ja sanoa, että nyt laitetaan lafka kiinni. Jokaisen yksilön energia tekee yhtiön tuloksen toki yhtiön johdon mukaisilla lainalaisuuksilla.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy