Äänekosken kaupungintalolla keskustellaan läheisen katoamisesta torstaina 15. lokakuuta.
Suomessa ilmoitetaan ihmisiä kadonneeksi päivittäin. Syitä on monia, kuten on kadonneitakin. Kadonnut voi olla vanhus, lapsi, tai työikäinen henkilö.
– Kuka tahansa voi eksyä metsään. Ei kadonnut ole aina esimerkiksi muistisairas vanhus, vaikka se onkin yleistä, Riitta Kotilainen Äänekosken Kohtaamosta kertoo.
Kohtaamo, Muistiliitto ja VAPEPA järjestävät valtuustosalissa yleisötilaisuuden, jossa keskustellaan kaikista katoamiseen liityvistä seikoista. Mukana on myös ihmisten omia kokemuksia kadonneista läheisistä ja heidän etsinnöistään.
– Puhutaan paljon katoamisten ehkäisystä, sekä niihin johtavista terveydellisistä seikoista. Mutta tilaisuudessa käydään myös läpi, miten katoamistilanteessa tulee toimia. Katoamistilanteessa on tärkeää, ettei anna pelolle liikaa valtaa, vaan toimii järjestelmällisesti ja nopeasti.
Kukaan ei varmasti halua läheisensä katoavan, eikä varmasti suunnittele itse eksyvänsä metsään. Mutta on hyvä tunnistaa tilanne ajoissa ja toimia oikein, että tilanteen sattuessa osaa toimia oikein.
– Tässä tilaisuudessa on paljon ohjeita ja neuvoja myös siihen tilanteeseen, kun itse tajuaa olevansa eksyksissä. Jokainen on erittäin tervetullut kuuntelemaan ja keskustelemaan, Kotilainen sanoo.
Jos omaiseni katoaa – yleisötilaisuus Äänekosken kaupungintalolla to 15.10.
Kahvitarjoilu klo 17.30, tilaisuus alkaa klo 18.
Vapaa pääsy.