Alkutalvessa ja joulun tienoossa on erityinen tunnelmansa. Joulumantelin ensimmäinen luukku kertoo tästä.
Iso tekijä tämän tunnelman synnyssä on luontoihmeillä. Jo ensilumen tupruttelussa on tietty fiiliksensä. Syksyn harmauden jälkeen maa onkin äkkiä valkoinen. Voit nähdä jänöjussin jäljet lumessa. Eräskin jänöjussi oli pompannut silkasta ensilumen ilosta ainakin kolmen metrin loikan!
Hämärä ja pimeys tuovat oman jännittävyytensä. Selkeinä iltoina, kuulaina talven hetkinä, voit ikkunasta katsoessasi nähdä monenlaista. Yhtenä kauniina varhaistalven iltana tapahtuikin kummia. Hämärän seasta hahmottui jotain, mutta et ollut varma mitä se oli. Katsoit tarkemmin ja näit metsän laidalla ja pian jo peltoaukealla liikettä.
Hieraisit silmiä, koska luulit että mielikuvituksesi vain järjesteli sinulle kepposia. Mutta ei se niin ollut! Polkua pitkin tallusteli pikkuruisia, polvenkorkuisia tonttuja. Ei mennyt aikaakaan, kun eteesi aukeni ihka aito tonttumaa. Tonttujen nenät hohkivat valoa ja pystyit näkemään hyvin niiden puuhat. Tontut loikkivat iloissaan ja olivat muutenkin tohkeissaan. Vaikka jouluun oli vielä matkaa, niillä tuntui olevan jokin erityinen juhlahetki – ehkäpä ne viettivät jonkinlaista pikkujoulua?
Tontut olivat puuhakkaita ja väkersivät majoissaan ja vajoissaan tekosia. Pitkän päivän ja ehtoon päätteeksi ne söivät iltapuuron ja asettautuivat yöpuulle lämpimien olkipeittojen alle. Ne vaipuivat tyytyväisinä ansaittuun uneen. Saatoit kuulla niiden tonttumaisen kuorsauksen – tai pikemminkin pihinän – ja vähän muitakin ääniä. Liekö puuro ollut hieman keskentekoista? Myös sinun oli aika mennä nukkumaan. Kaunis kuva tonttumaan ihmeestä kulki mukanasi. Jouluaattoon oli 23 yötä.
säv. Jouko Laaksonen & Jukka Vehkala
san. Jouko Laaksonen
sov. Jukka Vehkala
