ÄKS

Joulumantelin 15. luukku: Voice – Winter Song

15.12.2020 06:00

Joulumantelin 15. luukusta hyppää ulos Suomen parhaimmaksi kuoroksi äänestetty Voice, jossa on mukana äänekoskelaisedustus. 

 

Joulukonserttien siirryttyä vuoteen 2021 koronatilanteen vuoksi Voice haluaa jakaa tunnelmallisen, talvisen laulun äänitteen ja videon muodossa.

– Winter Songin tekstissä kerrotaan miten joulukuu ei koskaan ole tuntunut näin väärältä, mikä tuntuu puhuttelevalta juuri tässä ajassa. Kuitenkin laulu virittää myös toivon ääniä siitä, miten elämä lopulta jatkuu,  kertoo kuoronjohtaja Tarja Erkkilä.

– Äänityksien aikana tuli vahva visio siitä, että haluan videolle kuoron taustalle kotipaikkakuntani kauniimpia maisemia, jotka huokuvat levollisuutta ja rauhaa ja näin sopivat kappaleen tunnelmaan hienosti. Siispä kuvaukset toteutettiin Hankamäen upeissa maisemissa, Erkkilä jatkaa.

Ääniä Festivaalin toinen tuottaja, Mimi Steffansson, laulaa kuorossa kakkossopraanoa.

säv./san. Sara Bareilles – Ingrid Michaelson

Kappaleen äänitys, miksaus ja masterointi toteutettiin hankasalmelaisella JaBa Studiolla. Musiikkivideon kuvauksesta ja videoeditoinnista vastasivat Touko Pääkkönen ja Leevi Hintikka. Voicea säestivät sellisti Elias Kahila, viulisti Iina Hirvonen, pianisti Pilvi Erkkilä ja syntetisaattoribassoja soittaa Samuli Erkkilä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy