Taivaan pilviä ja enkeleitä maalannut mummo sai tarinamme päähenkilön kadonneet ääriviivat taas näkyviin.
Maailma ja ympäristön välinpitämättömyys koettaa sinnikkäästi tehdä meistä näkymättömiä. Mummon maalaamilla enkeleillä oli aina hopeiset siivet, joiden suojassa voi pienen hetken levätä. Elämän vastoinkäymiset muovaavat meistä sen keitä me olemme. Saatamme olla siipirikkoja, mutta silti kokonaisia. Eletty elämä tekee meistä jokaisesta uniikin. Muistoissamme elävät edesmenneet kulkevat tukena kanssamme. Rakentakaamme siis muistoja ja antakaamme muistoille paljon tilaa. Rakkaus lopulta voittaa ja me selviämme kaikesta, tavalla tai toisella, elämä kantaa.
– Yksinäisyyden pelko, et enää määritä minua. Ymmärryksen puute ei enää polta iholla. Vaikka tuuli käy ylitse, seisomme vahvempana. Tänä päivänä tiedän, että selvisin kaikesta, Pyhä-Syndrooman rivistä tuumataan.
säv. Sami Lomperi
san. Peter Lindenberg
sov. Pyhä-Syndrooma
äänitys, miksaus: Pate Oksanen
kuvaus, ohjaus: Sini Kaapro-Lindenberg
Kiitos:
Bar Hurmos
Wille – Olohuone ja keittiö
