Äänekosken toimintakeskuksen perinteisissä joulumyyjäisissä oli torstaina ihana jouluinen tunnelma. Myyntipöydillä oli jos jonkilaista jouluista koristusta ja käyttötavaraa ja viereisessä huoneessa kaikuivat joululaulut.
Toimintakeksuksen joulumyyjäiset vetivät tänäkin vuonna paljon väkeä. Monille toimintakeskuksen joulumyyjäiset ovatkin yksi joulun perinteistä.
– Ensimmäiset olivat paikalla heti yhdeksältä. Kahteentoista asti oli tupa ihan täynnä. Ja kaikki 40 leivottua kakkua myytiin puolessa tunnissa, kertoo vapaaehtoistyöntekijä Hannu Tuunainen.
Myyjäisten hittituote oli tänä vuonna räsymattotyyny. Itsekudotusta räsymatosta näppärästi valmistettu tyyny on hauska ja kaunis. Osa asiakkaista osasi jopa kysellä tyynyjen perään.
Kauniiden joulutavaroiden lisäksi tarjolla oli päivän aikana joulupuuroa, joulutorttuja ja kahvia. Ja sen lisäksi mukaan tarttui roppakaupalla iloista joulun tunnelmaa, joka varmasti riittää aattoon asti.