ÄKSän netissä alkaa jatkokertomus, joka kertoo kuvitellusta tapaamisesta Suolahden asemalla maaliskuussa 1906. Hyppää Timo Enäkosken kirjoittaman faktan ja fiktion täyteisen ja mielenkiintoisen tapahtumaketjun kyytiin.
Akseli Gallen-Kallelan tiedetään olleen Suolahdessa 2.–26. maaliskuuta vuonna 1906. Tuona talvena oli Suomessa Venäjän vallankumousta hautovia henkilöitä suunnittelemassa keisarivallan kaappausta. Suomen taiteen eliitti oli varsin myötämielinen näille vallankumouksellisille, sillä Sortokauden venäläistämistä vastustettiin voimakkaasti ja samalla pyrittiin nostamaan kansankieli eli suomenkieli ruotsinkielen varjosta. Suomen suurlakko 1905 marraskuussa oli yhdessä Kaukoidässä surkeasti sujuneen Japanin sodan vuoksi saanut keisarin peruuttamaan valtaosan venäläistämistoimista. Tämän santarmivallan heikentymisen alta nousi nopeasti työläisväestön vallankumoushaaveet niin Venäjällä kuin Suomessakin.
GALLEN-KALLELAN uusi ateljeekoti Helsingissä Erottajalla oli monien vallankumouksellisten kohtaamispaikka ja samalla suomalaisten itsenäisyysaktivistien kokoustilana. Niin kutsuttu Voimaliitto perustettiin tammikuussa 1906, ja sitä masinoimassa oli pari sataa henkeä, mukaanlukien monia nuoria taiteilijoita, joiden kärjessä oli aktiivinen Gallen-Kallela. Tarkoituksena oli aseistaa koko maa!
Vallankumouksellisten toimet johtivat kuitenkin viranomaisten tiukempaan otteeseen ja toisaalta Gallen-Kallela joutui lopulta kieltäytymään vaatimuksista osallistua aseellisiin terroritekoihin, jonka vuoksi välit myös vallankumouksellisiin oli katkaistava. Taiteilija lähti sopivalla hetkellä Suolahden asemapäällikön kutsumaan ilvesjahtiin, joka kuitenkin epäonnistui jatkuvan lumentulon peitettyä jäljet.
Koska aktiivinen Gallen-Kallela joutui näin toimettomaksi kesken suurten suomalaisuushankkeiden, hän kirjoitti vaimolleen lukuisia kirjeitä Suolahdesta apeana tilanteesta. Näissä ei kosketeltu lainkaan politiikkaa, mikä on luonnollista maalle muuttaneen perheen suojelemiseksi. Mitä olisi voinut tapahtua, voidaan lukea kirjeiden ja tapahtumien rivien välistä. Tästä mahdollisesta toiminnasta kertoo nyt alkava sarja.
TAPAHTUMA ON koostettu Gallen-Kallelan ystäväpiirin elämänkerroista ja Suolahden paikallishistoriasta saaduista tiedoista. Muun muassa Rudolf Ahoniuksen palvelijattaren haastattelu vuoden 1964 Sisä-Suomen Lehdessä on yhdeltä pieneltä osalta vaikuttanut kertomuksen syntyyn. Taiteilijan ja Ahoniuksen ystäväpiiri on ollut senaikaisen Suomen taiteen ylintä ja varsin harvalukuista ryhmää, minkä vuoksi tämä kuviteltu kertomus kuvaa ehkä Suolahtea enemmän ajan Suomen historian eri puolia.
Akseli Gallén hiihtää maaliskuussa 1906 Suolahdessa, kuvan ottaja asemapäällikkö Rudolf Ahonius tai asemankirjuri Adolf Nordlund. (Rainer Ahoniuksen kuvakokoelmasta Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen kokoelmiin kopioitu 1960-luvun alussa)
Suolahden majatalo, kuvannut Rudolf Ahonius. (Rainer Ahoniuksen kuvakokoelmasta Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen kokoelmiin kopioitu 1960-luvun alussa)
Suolahden asemalla Ahoniuksen asunnossa asemapäällikön vaimo Signe Ahonius ja hänen siskonsa Hanna musisoivat veljensä,taidemaalari Uno Alancon kanssa. Kuvannut Rudolf Ahonius. (Rainer Ahoniuksen kuvakokoelmasta Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen kokoelmiin kopioitu 1960-l. alussa)
Otsikossa on lause ”Juhlat ovat ohi – edessä Suomen kohtalo”. Yksittäisten kansainvälistäkin huomiota herättäneiden, monella tapaa etevien, ”seikkailijoiden” ikääntyminen oli vuonna 1906 käsillä. Havahtuminen yhteiskunnan massojen nopeaan muutokseen ja maan itsenäistymispolitiikan syntyvaiheiden ristiriitojen siemeniin ei ole kivutonta. Kulttuurieliitin asema oli muuttunut yhä vastuullisemmaksi ja entiset nuoret ”uraohjukset” joutuivat pohtimaan nopeasti levinnyttä tolstoilaista tasa-arvokeskustelua muun muassa Eeron ja Armaan veljen Arvid Järnefeltin ottaessa kantaa torppareiden kohteluun Suomessa.
MINKÄLAINEN OLISI vapaa itsenäinen Suomi? – kysymys aiheutti jo paljon eripuraa. Suolahdessa konkreettisesti näkyivät uuden teknologian tuulet rautatien, sähkölennättimen, höyryvoiman synnyttäessä koko teollisen kylän – mutta toisilleen tuntematon uuden elinkeinon perässä tullut väki oli levotonta. Ratavartija Yrjö Lehtonen muisteli 1963 miten vuosisadan alussa töitä ja työhön kysyjiä oli Suolahden kujilla joka paikassa. Lastaustyössä oli sadoittain muualta tulleita miehiä.
Joukossa oli monenlaista veivaria ja korttipeli yleisin vapaa-ajan harrastus kuppiloissa ja kioskeissa. Tappelut olivat yleisiä eikä kylän yksi Kovanen-niminen poliisi ehtinyt juuri muuta kuin hävittää metsistä viinatehtaita. Monenlaiset petkuttajat ja rahansaalistajat yrittivät päästä hyötymään lastaajien palkkarahoista. Kun asemapäällikkö Ahoniuksen uimakoppiin olivat miehet menneet kortille ja ryyppäämään, huiteli Ahonius heitä ensin hieman kumipatukalla ja pakotti heidät sitten pesemään uimakopin lattian omilla paidoillaan. Ratavartijat joutuivat ovelle vahtimaan.
TEKSTI TIMO ENÄKOSKI
Seuraa suurmiesten kohtaamista ÄKSän netissä 4.3. alkaen. www.aksa.fi
