Juuli Kinnusen ei pitänyt oppia edes kävelemään. Hänen ei pitänyt oppia puhumaan, eikä missään tapauksessa kirjoittamaan. Mutta. Juuli kävelee, puhetta tulee solkenaan ja oma nimi piirtyy paperille hetkessä. 16-vuotiaalle vaikeasti kehitysvammaiselle, epilepsiaa ja vasemmanpuolen halvausta potevalle teinille ei opiskelupaikkaa Äänekoskelta lohjennut.
– Juuli tuntee kirjaimet: tuo on äidin kirjan ja tuo iskän, Sari Kinnunen kertoo.
Kinnusilla ollaan harmistuneita. Juulin yhdeksäs luokka päättyi keväällä. Hän kävi Suojarinteellä EHA2 luokkaa. Psykologi ja Juulin oma opettaja olivat sitä mieltä, että kymppiluokasta olisi koulunkäynnistä nauttivalle teinille oleellista hyötyä.
– Vaan toisin kävi. Kunta ei järjestänyt kymppiluokkaa yhdelle oppilaalle. Juuli putosi opiskeluputkesta sivuun, Sari-äiti harmittelee.
Päätös kymppiluokan eväämisestä tuli keväällä. Samaan aikaan olisi pitänyt hakea Bovallius-ammattiopistoon, joka on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos.
– Pääsyn vaatimuksena on se, että käydään syksyllä ennen kevään hakua tutustumassa kouluun. Me emme osanneet tähän valmistautua, sillä oletimme lausuntoihin nojaten, että Juulille järjestyy kymppiluokka.
Juuli oppii koko ajan uutta. Äidin mukaan järjestely ei olisi tarvinnut kuin avustajan. Varsinaista kovin korkeaa opetussuunnitelmaa tai materiaalia ei tyttö olisi koulunkäyntiinsä tarvinnut.
– Juuli kehittyy koko ajan. Nyt meillä on käytössämme vaihtoehto C. Juuli menee toimintakeskukseen ensi talveksi odottamaan paikkaa Bovalliukseen. Kokemuksesta tiedämme, että toimari ei ole Juulille paras paikka, Sari sanoo, ja painottaa, että toimintakeskus on hyvä juttu, mutta tyttärellensä huono vaihtoehto.
Juuli ei pysty motoristen rajoitteidensa vuoksi tekemään töitä, tai edes pieniä juttuja mitä toimintakeskuksessa tehdään.
– Olen hyvin pettynyt kunnan säästöpolitiikkaan. Se, kun ryhdytään säästämään lasten, vanhusten ja vammaisten hyvinvoinnista ei tunnu oikealta. Tässä ei säästöä tule edes pitemmällä tähtäimellä. Juuli on menossa kovaa kyytiä kouluun, joten kyllä meillä selittelyä riittää miksi sinne ei mennäkään, Sari sanoo.
