Varattavalle tontille yhdistys rakentaisi koulun ja mahdollisesti myös päiväkodin.
Kyseinen tontti sijaitsee Niemeläntiellä Akanniemen asuntoalueen lähistöllä tulevan nelostien monitasoliittymän kupeessa.
Tontille toteutettaisiin koulu noin 100 oppilaalle, sekä mahdollisesti myös tilat esiopetukselle sekä varhaiskasvatuksen tarpeisiin. Suunnitelmien mukaan koulurakennus ja sen piha-alueet toimisivat samalla lähikeskuksena ja lähiliikuntapaikkana alueen asukkaille.
Ehtona hankkeen toteutumiselle on se, että Jyväskylän kristillisen koulun yhdistys ry saa Opetus- ja kulttuuriministeriöltä opetuksen järjestämisluvan Äänekoskelle (vuosiluokat 1-6). Hakemus on parhaillaan käsittelyssä ja päätös siihen pitäisi tulla kevään 2018 aikana.
Rakennuspaikan varausta haetaan puoleksi vuodeksi. Äänekosken kaupungin myönteinen suhtautuminen tähän asiaan voi auttaa myös opetuksen järjestämisluvan saamisessa.
Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 20. marraskuuta. Lue esityslista kokonaisuudessaan täältä.
Olisipa ihana asia??
Tämä on positiivinen uutinen, mutta kaupungin ”isät” ja päättäjät voisivat lopettaa ihmettelemisen, miksi väki vähenee koko ajan. Ei ymmärretä vieläkään millaista vahinkoa koulujen lakkauttamisella on saatu kyläyhteisöihin ja kylien asukkaiden identiteettiin.
Kun asukkailta viedään side asuinpaikkaansa, ei mikään pidättele poismuutossa. Päinvastoin, siinä ketutuksessa ihminen tekee ne radikaaleimmat päätökset.