Koripalloa, miesten II divisioona
JyWe–Huima 81–80
Koripallotrillereiden klassikko on viime hetken voittokori. Sellainen nähtiin lauantaina Jyväskylän Graniitissa, missä Huima kiusasi suosikkijoukkue Weikkoja yllättäen aivan loppuvihellykseen saakka.
Ihan ei hurjan loppukirin esittäneen Huiman yritys riittänyt, sillä trillerin viimeinen heitto lähti kotijoukkueen Leevi Valtasen kädestä peliajan päättyessä. Valtaselle tuomittiin tasatilanteessa 80–80 kaksi vapaaheittoa: ensimmäinen ohi ja toinen – sisään!
Kun aikaa ei ollut jäljellä, ei Huima voinut enää yrittää vastausta. Niinpä sarjapisteet jäivät Jyväskylään.
Huima aloitti pelin hyvin, mutta JyWe pääsi peliin mukaan siirryttyään paikkapuolustukseen. Avausjakson lopulla kotijoukkue alkoi kasvattaa eroa Huimaan, jonka levypallopeli oli heikkoa ja hyökkäys hätäistä.
JyWe rankaisi armotta läheltä ja kaukaa. Taukoon mennessä eroa oli jo 22 pistettä (49–27). Vauhdissa oli erityisesti joukkueen venäläiskaksikko, 210-senttinen Alexey Ekimov ja takamies Andrei Shtarev.
– Ensimmäinen puoliaika oli heikkoa tekemistä molemmissa päissä – isokokoisempi ja fyysisempi JyWe vei eikä meillä riittänyt jalka eikä järki pistämään vastustajaa kiireeseen, Huiman valmentaja Pena Ranta kertoo.
Ison tauon jälkeen Huima sai taas juonesta kiinni. Ero kaventui kymmenen pisteen tuntumaan, muttei lähemmäs. Vasta viimeisellä minuutilla Huima iski ja nousi 20 sekuntia ennen loppua tasoihin.
– Loppujen lopuksi kelpo tulos lähtökohtiin nähden, sillä meiltä puuttui neljä tärkeää pelaajaa. Niukka paikalliskamppailun tappio tietysti harmittaa, mutta tästä pelistä saatiin varmasti paljon eväitä tulevaisuuteen – joskus niukasta tappiosta voi oppia kaikista eniten.
Rannan mukaan joukkueen tekeminen on ajoittain jo erittäin hyvää, mutta suoritusvarmuus vielä kaukana riittävästä.
– Sarjan parhaat joukkueet ei anna pitkiä nukahduksia anteeksi, Ranta muistuttaa joululoman koittaessa.
Lahjatoivekin Rannalla on. Hän odottaa, että saisi porukka ehjäksi ja kasaan.
– Tekemisen kehittyminen vaatii kevätpuolelle enemmän 5 vs. 5 -joukkueharjoituksia. Keskittyminen pitää olla tekemisessä sen sijaan, että joutuu jännittämään, että riittääkö pelaajat vai ei.
Kun eivät riitä, niin Rannan on itse puettava pelipaita päälle. Kuten Graniitissakin, jossa hän oli taas Huiman paras pistemies.
Pisteet
JyWe: Lauri Salovaara 25, Alexey Ekimov 16, Andrei Shtarev 13, Leevi Valtanen 13, Roope Visuri 12, Aleksi Ruhanen 1, Iisak Vataja 1.
Huima: Pena Ranta 25, Otto Jämsen 19, Jani Tuoriniemi 15, Ville Kivimäki 8, Jiri Soppi 6, Joona Lasarov 5, Kasperi Häkkinen 2