ÄKSän kriitikko Jori Mäenpää raapustaa terävimmät huomiot ylös jokaisena jazz-iltana.
Johan on markkinat Äänekosken keskustassa! En muista näin runsasta oheistarjontaa jatsien yhteydessä täällä kotiseudulla ja on vasta keskiviikko. On intialaista taikuutta, on lastenteatteria, on ravintoa ruumiille ja musiikillista ylistystä hengelle. Tällaista sen kai piti ollakin ja tällaista se nyt on! Siitä nautimme!
Kulttuurisihteeri Virtasen Matti kyllä toivoi, että torille olisi saatu muutama letunpaistajakin. Olisi ollut saumat hyviin tuloihin työtäpelkäämättömälle. Hetken mietin, että minäkin voisin lettuja paistaa ja rämpyttää ukulella biisejä väliin. Perjantai-illalle etsittiin myös kuumeisesti vapaaehtoisia tarjoilemaan juomaa Keitelejazz-vieraille. Ehdotin hommaa tytärpuolelle, joka opiskelee alaa ja omaa kaiketi jonkinlaisen lisenssinkin alalle. No, taitaa olla muuta kiireitä. Mansikanpoimintaa muunmuassa.
Minä itse? Minulla on jo homma tässä arvioiden kirjoittamisessa äksänettiin. Senkin lasken vapaaehtoistyöksi, koska palkka tulee pääsylipun muodossa. Eli talkoohommissa tässä ollaan ja pullistellaan hieno Ari Liimataisen merkitsemä pressipassi kaulassa.
Mitä siis haluatte kuulla ÄKSän Kriitikon keskiviikkoillasta?
Reggaelaivaa ja meitä keinuttaa muuttunut jäbä.
Mistä alkaisin? Alkaisinko siitä, kun ajan kaksituhatluvulla autollani kesäyössä karaokekeikalta Savonlinnasta kotiinpäin ja kuuntelen radio-ohjelman uusintaa? Siellä laulaa joku lupaava uusi artisti bändinsä Soul Captain Bandin kera. Olen samaa mieltä. Tuossa laulajassa ja tekstissä on jotain ainutlaatuista. Laulu ja teksti soljuu eteenpäin kuin virta ja musiikkin aaltoilee mukavasti jamaikan rytmejä. Erikoinen nimi on hänellä. Hyvin poikamaisella äänellä laulaja laulaa:”Mitä suurempi puu, sitä kovempaa se rytisee, kun se kaatuu!”
Jo tuolloin ajattelin, että tämä aito suomireggaebändi on koettava livenä. Ensimmäisen Jyväskylän keikan kuitenkin tulen missaamaan, vaikka se oli arki-iltana vanhassa Lutakossa. Jos joku teistä on käynyt tuolla keikalla, käykää ihmeessä nykäsemässä hihasta ja kertomassa fiiliksistä, jotka olen itse menettänyt.
Asia on niin, että keskiviikon Keitelepoppi oli ensimmäinen Jukka Pojan livekeikka, jonka olen nähnyt ja kokenut. Kiitos! Ei se huono ollut, vaikka jotain olisin toivonut olevan toisin (niin aina). Ehkä enemmän odotin vanhempaa kamaa, mutta ymmärrän, että yleisö haluaa kuulla nämä kiitolliset rekkalaulut itsensä laulamana ja sekös vasta hauskaa on, kun ja jos laulaa ja tanssii mukana niinkuin minä ja minun vaimoni.
Setti alkoi biisillä ”Kylmästä lämpimään” ja kyllähän lämpö nousi jostain syystä kuumeiseksi asti ja varmaan oli vähän liiankin kuuma, koska pikkaisen väsähtänyttä meininki kuitenkin oli. No, oma on mielipide. Vajariksi homma ei jäänyt, mutta överiksikään ei mennyt. Kuulimme kuitenkin monta suomipopin tulevaa simpukkabiisiä, joista hienoin on ehdottomasti ”Älä tyri nyt”. Se erottuu selvästi muun reggaerekkamusan hiphop-massasta tuoden esiin suomalaisen synkän kansakoululuonteen historian ja pohjoisen maiseman jumalanpelkoisen puolen. Sota- eikun siviilipalvelusajan tai vapautuksen!?
Jukka Pojan Explotion-bändin soitto oli nautittavan makeaa mannaa korvien täydeltä. Saksofonisti ja pasunisti tarvitaan ehdottomasti oikean reggae-vaikutelman saamiseksi! Myös kosketinsoittaja osasi Wailersin kahden käden urkukompit juuri niinkuin pitää.
Jukka Poika on täyttänyt lupaukset ja epäilen, että tulemme tulevaisuudessa kuulemaan häneltä lisää vielä vähemmänkin kaupallista, mutta hienoa musiikkia ja riimirunoutta.
Kelataanpa alkuun ja keskitytään uudempaan kasariheviin!
Anssi Kelaa olen päässyt kuulemaan livenä muutaman kerran. Mukana on laulettu biisejä. Osaan aika monta kappaletta ulkoa jo ammattinikin puolesta. Uusi Kela hieman hämmentää kasaripopillaan. Kappaleella ”Levoton tyttö” Anssi kertoi fb:ssä ansainneensa radiosoitolla ja livestreamin palvelujen kautta yli 70 000 euroa ja varmaan keikoiltakin tulee jotain ansiota summan päälle. Ei paha! Mutta harvoja biisejä soitetaan niin tiuhaan radiossa kuin esimerkiksi kyseistä kappaletta. Välillä ihmetyttää, että miksi? Varmaankin siksi, että vanhemmat kelat ovat kuluneet puhki, mutta kyllä miehessä radiohittimelodiakoukkuaineksen tekijäksi on.
Itse en ole juuri kyllästynyt mihinkään ”ensilevyn” biisiin, paitsi ”Mikan faijan BMW:hen”. Siitä en pitänyt alkuunpitäenkään. Sen suuri suosio taisi johtua siitä musiikkivideosta. Paras Anssin biisi mielestäni on ”Kaksi sisarta”. Sitä ei nyt soitettu, ei onneksi myöskään bmw:tä.
Nyt nähtiin melko vakavailmeinen rock-show. Läheltä katsottuna homma toimi, mutta kaukaa kurkisteltun vaikutti hieman tahattomalta komiikalta ja pullistelulta. Kuultiin myös Kelan 90-luvun bändin Paha Susi biisi ”Karhun elämää”. Sen biisin valossa on helpompi ymmärtää Kelan nykyistä kasarihevi-ilmettä. Tiedän muutaman Anssin ikäisen muusikkoveikon, jotka jumaloivat kasariheviä ja joiden kanssa on tullut sitä coveroituakin. Itsekin pidän oikein kovasti parhaimmista kasarihevi-artisteista. Nyt Anssi on ilmeisesti liittymässä heidän joukkoonsa.
Toimisiko paremmin diskossa?!
Olen myös jonkinverran velkaa Jenni Vartiaiselle tai ainakin sille henkilölle, joka tekee Jennin biisit. Musiikinopettajana roolissa on ”vedetty” yläkoulun tyttöporukalla Duran Durania, En haluu kuolla tänä yönä:ä ja mitä niitä nyt olikaan. Eikä niihin voi olla tykästymättä! Tosin, kun itse harjoittaa musisointia, niin melkein kaikki musiikki avaa tajunnantiloja, jotka tuottavat mielihyvää päästä varpaisiin. Vartiaisen musiikki on jotenkin retrodiskoa. Mutta toimiiko musiikki diskossakaan. Kyllä, jaa, ei? Uusi iskelmä iskee itsensä läpi radiossa! Eikö!
Jennin viimeisin hitti ”Junat ja naiset” ei kyllä minulle oikein aukene. Jotenkin en löydä yhteyttä näiden tekijöiden välille. Tuli kyllä matkusteltua junalla pitkästä aikaa, kun tulimme naiseni kanssa kotiin Vantaalta. Hyvinhän tuo kulki! Nainen, mieskin sen mukana.
Kun ajamme, liikumme hiljaa kotia kohti (vaimo kuskina), ja radiossa laulaa Adele. Ajatuksia herää ja kerron ne ääneen kuskilleni, joka autoa selvästi liikuttaa. ”Paljonko maksaisi Adelen keikka Keitelejazzeilla?”
Vastaus: ”Sillä rahalla pitäisi vielä nykyisinkin parit Keitelejazzit, mutta ei Jenni Vartiainen nyt loppujen lopuksi niin kauas jää Adelesta. Jotain samanlaista eteerisyyttä Jennissä äänessä on!”
TEKSTI Jori Mäenpää
KUVAT Max Steffansson
