Olin varautunut IIro Rantalan konserttiin keskustelemalla pari viikkoa sitten saarijärveläisen pianonvirittäjän Eero Hirvosen kanssa. Hän oli ollut Iiron konsertissa Kirmoilla, kehui Iiron tekniikkaa maasta taivaaseen ja kertoi, että Iiro soittaa ensin vähän Bachia ja sitten sen jälkeen aina sooloilee. Taisin viime vuonna kuunnella Iiron tulkinnan Goldbergin Aariasta ja I variatiosta jostain. Anteeksi vaan IIro, mutta en innostunut soitostasi tässä kohtaa. Olen itsekin soittanut Goldbergin muunnelmia omaksi ilokseni ja kuunnellut mm.Gouldin versioita teoksesta. Ensi kertaa tulisin kuulemaan näitä variaatioita livenä nyt Rantalan soittamana. Kun Bachin musiikista alkaa iiroittelemaan jatsia, niin epäonnistumisen vaara on ilmeinen. Logiikka katkeaa ja tilalle asettuu…hmmm Liberace. Onneksi Iiro pitäytyi vain aariassa ja ekassa variaatiossa, jonka hän soitti lievästi ”up tempo”. Mielestäni Goldbergin muunnelmat avautuvat vasta kokonaisuutena, jossa koko G-duuri lunastetaan ihmiskunnan ylle. Kyllähän Iirolla on tässäkin pilke silmäkulmassa, koska Bachin improaminen päättyi kuulentoon. Tässä kohtaa kysyin vieressä istuvalta vaimoltani, että tunnistiko tämä kappaleen, jota hän on soittanut viime vuotena ahkerasti Elsen johdolla Koskelassa.
Onhan Rantala loistava pianisti ja persoona, jolta voi odottaa mitä vain. Mies ja piano on kuitenkin aika vaativa osasto. Ehkä jazz tässä asiassa vähän helpottaa, koska väärinsoittoa ei oikeastaan ole jazzissa. Rantalan konsertti toimi kokonaisuutena myös kappalevalintojen suhteen. Hän pyrkii selvästi suurentamaan jazzmusiikin kuulijakuntaa ja siinä varmaan onnistuukin – kepeämmällä musiikilla. Kyseessä on Iiron itsensä löytämä jazzmusiikin tyyli, jota voisi kuvata kolmella sanalla: amerikkalaiset jazzmuusikot muuttivat Euroopaan, vaikka oli tarkoitus vain käydä kolmella keikalla.
Kirjan inspiroima ”Freedom” oli myös hieno. Tässä vaiheessa Iiro tuntui jo lämmenneen ja saimme jälleen kerran hämmästellä hänen ilmiömäistä teknistä taituruutta.
Iiron konserttia kannattaa mennä kuuntelemaan vaikka ei jazzia tai klassista diggailekkaan. Iiro tutustuttaa sinut luentomaisesti näihin kiinnostaviin genreihin lempeän tummalla huumorilla.
Kiireinen sooloartisti kahden onnellisen faninsa ympäröimänä
> 1. Mitä kysyisit itseltäsi?
Koska show oikein alkaa?
> 2. Mitä haluaisit tietää/kysyä J.S.Bachilta
Moniko 20 lapsesta oli vahinko?
> 3. E.Gardnerilta
En mitään. Kaikki on selvää hänen kanssaan.
> 4. Michael Petruccianilta
Mikä oli hänen timanssisen taiminsa salaisuus?
> 5. Mitä toivoisit ensi vuonna 30 vuotta täyttävältä Keitelejazzeilta. Minkä lahjan antaisit?
En toivo mitään muuta kuin pitkää ikää. Kaikki ihmiset jotka tekevät työtä musiikkitapahtuman eteen, ovat hienoja ihmisiä. Koska musiikki antaa iloa ja energiaa ihmisille. Olen itsekin järkkäri ja tiedän säädön määrän.
> 6. Mitä mieltä olet omasta laulamisesta soittamisen ohella, laulatko kotona pianon säestyksellä?
En laula ollenkaan. Saatan joskus vahingossa laulaa jotain soolofraasejani keikalla, mutta sille en voi mitään. Levytyksissä täytyy vähän hillitä.
> 7. Oletko hyvä rumpali, tykkäätkö omasta rummunsoitosta?
En soita rumpuja ollenkaan. Hyvää rumpalia on aivan älyttömän vaikeata löytää. Wolfgang Haffner, Morten Lund, Steveä Gadd ja Peter Erskine. Siinä 4 loistavaa rumpalia. Kaikkien kanssa työskentelen, paitsi Gaddin. Ei ole natsannut. Vielä!
> 8. Mistä olet perinyt/saanut huumorintajusi
Olen aina seurannut ja tutkinut koomikoita ja komedioita. Sieltä on luultavasti tarttunut jotain. Komedian tekeminen on vakavaa työtä. Erittäin haastavaa myös. Musiikkikomedia on vielä vaikeampaa.
teksti: Jori Mäenpää
kuvat: Juha Hintikka, Riina Nygren
