Kahvila Dalet toivottaa nuoret tervetulleiksi perjantai-illan viettoon.
Kristillistä ideologiaa seuraavan kahvila Daletin väki pistää pystyyn perjantaina ensimmäisen nuorteniltansa. Ann-Niina Turunen ja Sanna Oksanen kiirehtivät hakemaan vielä viimeisiä tarvikkeita illan järjestelyihin.
– Saamme Citymarketilta jauhelihaa ja tortillatarvikkeita tarjoiltavaksi. Vapaaehtoisia meitä on tämän illan järjestelyissä mukana kymmenkunta, Turunen kertoi perjantaina alkuillasta.
Luvassa on musiikkia, kun Timo Kuusjärvi saapuu paikalle musisoimaan. Vatsat saavat täytettä suolaisista ja makeista herkuista. Ovet avataan kello 21 ja paikalla saa viihtyä aina puoleenyöhön saakka.
– Loppuvuoden aikana meillä on vielä yksi nuortenilta 13. joulukuuta, ensi vuodesta emme ole vielä tarkemmin miettineet. Yleensäkin Dalet-kahvilan toimintamme on lähtenyt käyntiin oikein hyvin. Ihmiset ovat olleet aktiivista myös kahvilan naisten ja miestenilloissa, Turunen iloitsi.
Lue lisää aiheesta: