Äänekosken vammaisjärjestöt ja Kohtaamo järjestivät jälleen kaupungintalolla iloisen illanvieton.
Kahvittelulla ja iloisella rupattelulla aloitettu ilta jatkui pitkälle iltaan tanssin merkeissä.
Tilaisuuden juontanut Kohtaamon Riitta Kotilainen kertoi kutsuneensa myös Suomen presidenttiparin tilaisuuteen, mutta valitettavasti Sauli ja Jenni olivat estyneet. Saulin juhlapuheen ”paikalla” kuultiin Esko Korjosen lausumia runoja ja Jenni Haukion puheen sijasta Satu Rantasen lausumia Haukion kirjoittamia kevätrunoja.
Illan mittaan kuultiin paljon kaunista musiikkia muun muassa Sumiaisseudun Harmonikoiden ja Satu ja Arto Rantasen esittämänä. Varsinkin Satu Rantasen huumori, tarttuva nauru ja iloinen persoona toi salin täyteen kevättunnelmaa. Rantasten esitys oli aivan yhtä keväinen kuin kimpullinen leskenlehtiä.
Sumiaisseudun harmonikat pistivät tossuihin vipinää jo alkuillasta, kun lavan täydeltä kajahti Väliaikainen. Oikeuksiinsa harmonikkaherrasmiehet pääsivät kuitenkin vasta myöhemmin, kun juhlakansa pisti tanssiksi.
Kaiken kansan iltamat oli järjestyksessään jo neljäs yhteisen ajan ja rakkauden tuokio, joka varmasti toi kevätfiiliksen jokaisen yleisön jäsenen rintaan.