Konginkankaalla vuosikymmeniä toiminut pukutehdas Salmutex Oy menee konkurssiin.
Salmutex Oy on perustettu vuonna 1980 ja se on Suomen viimeinen miesten pukutehdas. Nykyinen yrittäjäpariskunta Pirkko ja Pasi Salmu ovat olleet mukana Pasin vanhempien perustamassa yrityksessä alusta saakka. Lopettaminen on yrittäjille rankka paikka.
– Nämä ovat aina rankkoja ja surullisia juttuja. Onneksi ei ole aiemmin tarvinnut olla tässä tilanteessa. Olisimme ehdottomasti jatkaneet, jos olisi voinut, Pasi Salmu sanoo.
Yritys on valmistanut enimmäkseen univormuja eri ammatinharjoittajille kuten taksi- ja linja-autokuskeille. Mutta tehtaassa on valmistettu paljon mittatilauspukuja myös yksityishenkilöille. Salmutexin puvut ovat nähneet paljon häitä ja hautajaisia.
Ennen konkurssihakemusta yritys on ollut pitkään yrityssaneerausmenettelyssä.
– Kyllä se on näin pienelle yritykselle liian kallis tie kaikkine kuluineen. Ja se on myös henkisesti rankkaa, Salmu toteaa.
Konkurssi on Salmun mukaan monen eri asian summa.
– Laman aikaan yritykset siirtävät hankintojaan, kulut on suuret ja koko ajan pitäisi olla myyntiä. Myyntiä ei sitten kuitenkaan saatu siinä laajuudessa kuin oli suunniteltu ja näin kävi.
Työntekijöitä yrityksessä on yrittäjien lisäksi viisi. Kaikki työntekijät ovat tällä hetkellä lomautettuna.
– Joskus oli jopa 15 työntekijääkin. Olemme yrittäneet sopeutua aina vallitsevaan tilanteeseen. Tässä vaiheessa voikin kiittää ahkeria työntekijöitä, jotka olivat mukana viimeiseen asti.
Hetken aikaa yrittäjät ovat kiinni konkurssiyrityksen asioiden selvittelemisessä, mutta tulevaisuus sen jälkeen on vielä auki.
– Sitten pitää katsoa elämää vähän uudella mallilla, Salmu sanoo.
Viimeinen puku Konginkankaan tehtaalla valmistui perjantaina 16. lokakuuta. Töitä paiskittiin siis aivan loppuun asti.
– Ihan viimiseen asti painettiin töitä. Kaikkeni tein, että yritystoimintaa olisi voinut jatkaa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä ksml.fi



























Kiitos yrittäjille! Ei ole ihme että Suomesta loppuu kaikki yritykset ja yrittäjät ajavat itsensä loppuun, kun ainoa kriteeri ostoon on hinta. Kyllähän täällä Suomenmaassa varjellaan vaikka ”pilkkupersejortiaista” mutta ei yrittäjää. Työhaluttomille kyllä riittää ymmärtäjiä, vaan ei niille jotka työllistävät ja antavat työtä ja tulevaisuutta. Toivottavasti vielä Suomessa aletaan ymmärtämään että jokaista yrittäjää ja yritystä tarvitaan.
Tässä tapauksessa olisi ehkä pelastanut muiden yrittäjien ” tuki” eli tilaamalla kuljettajilleen ajoasut tai sitten muiden yritysten virka-asut, mutta kun on menty jo aivan liiaksi näihin halvan tavaran systeemeihin. Yrittäjätkin ovat riippuvaisia toisistaan, mutta se unohtuu helposti.