Kaikki Äänekosken anniskeluravintolat ovat nyt kiinni – kiinni ovat myös useat lounasravintolat ja kahvilat


Kaikki kaupunkimme anniskeluravintolat ovat sulkeneet ovensa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. 

 

Ei vain anniskeluravintolat, vaan moni lounasravintola on laittanut ovensa säppiin koronan vuoksi. Kauppakadulla sijaitseva Cafe Anna sulki ovensa keskiviikkona toistaiseksi. Ravintola Kosken Helmi ajoi toimintansa alas maanantaina ja Kahvila Wilhelmiina sulki ovensa perjantaina. Ravintolayrittäjät ovat määritelleet sulkemisajan pituudeksi ”toistaiseksi”, sillä tarkkaa tietoa karanteeneista ei ole edes viranomaisilla antaa.

Ensimmäisenä ovensa laittoi kiinni Pub Markus, kun ovi pantiin kiinni 18. maaliskuuta. Perässä tulivat ravintola Viljo´s ja Killinki, ja Hurmos, joka on nyt sulkenut molempien ravintoloidensa ovet. Kartano Kievari perui kaikki tapahtumansa tältä keväältä jo 13. maaliskuuta alkaen.

Ravintola Keitele ilmoitti tänään sunnuntaina sulkevansa ravintolatoiminnan koronaviruksen vuoksi toistaiseksi. Juha Willman sanoo, että merkit olivat näkyvissä jo hetken aikaa.

– Asiakasmäärät vähenivät päivä päivältä. Ei ollut enää vaihtoehtoja pitää ravintolaa auki, kun seurasimme uutisista viruksen nopeaa leviämistä. Myös omat lapset kannustivat pistämään keittiön kiinni, sillä tässä ollaan jo itsekin sen verran iäkkäitä, ettei kannata omalla eikä asiakkaiden terveydellä leikkiä, Willman sanoo.

Lounaan ulosmyynti olisi sallittua, mutta pohdinnan jälkeen tämä kortti päätettiin jättää käyttämättä.

– Menekkiä on erittäin vaikea arvioida, ja voihan myös siinä altistua virukselle, jos huono onni käy, Willman sanoo.

Wille Olohuone ja Keittiö laittoi lapun oveen muutama päivä sitten.

– Viimeisen päivän myynti oli 24 euroa. Se kertoo siitä, että kaikki ovat oikealla tavalla varovaisia, ja että ihmiset ovat vastuuntuntoisia, Timo Honkonen kertoo.

Ravintoloitsijat ovat nyt kuulolla mitä viranomaiset sanovat.

– Jos tilanne jatkuu viikkoja eteenpäin näin vahvasti, voi olla että joudumme laittamaan paikan pakettiin, Honkonen huokaa.

Vastaa

  1. Jepulis

    Alkot kiinni vielä, ja kaljan rapa pois kaupoista. Niin monen maksa lakkaa viheltämästä. Ja tupakka joutaa myös, koska tupakoitsijat kuuluvat riskiryhmään.

    Vastaa
    1. X

      Eipä hirveämmin auta tässä vaiheessa lopettaa. Mutta minkäpä myönnytyksen olet itse valmis tekemään kun muilta olet kieltämässä pieniäkin iloja?

      Vastaa
        1. Mrs

          Jos vois lopettaa tupakoinnin tai edes vähentää, se todella auttais elämään terveempänä. Koettakaa hyvät ihmiset! Oli korona-aika tai sitä seuraava aika.
          Ja alkoholista samat sanat. Nautitaan Suomen kauniista luonnosta.

          Vastaa