ÄKS

Kaikkien aikojen kehnoin kauden alku – Kenyaton Huima jäi nyt 44 pisteeseen

16.10.2016 15:16
Dana Jones pelasi lauantaina kolmannen ja tällä tietoa viimeisen ottelunsa Huima-paidass. Arkistokuva.

Naisten Korisliiga
Huima–Espoo United 44–71 (18–33)

Yhtä Huiman naiskoripallo tarvitsee, aina ja edelleen: Kenya Robinsonia. Kantapäävammansa vuoksi jo toisen perättäisen pelin sivussa ollut 46-vuotias konkari joutui todistamaan lauantaina, kuinka Huima jäi jälleen vastustajansa jalkoihin.

Huiman kausi on alkanut kolmella perättäisellä tappiolla. Vastaavaa ei ole nähty Robinsonin aikakaudella koskaan. Ja ennen Robinsoniakin vain kerran, Huiman ensimmäisellä SM-sarjakaudella 1996–97, jolloin Huima otti avausvoittonsa vasta viidennessä pelissä.

Tehtyjen pisteiden valossa Huiman alku on kaikkien aikojen kehnoin. Kolmessa ottelussa koreja on syntynyt 47 pisteen keskiarvolla (51, 46, 44). Alle lauantaisen suorituksen Huima on jäänyt liigahistoriansa aikana vain kolmesti ja aina lappeenrantalaista Catziä vastaan. Maalit jäivät minimiin maaliskuussa 2010, kun Catz voitti Huiman kotonaan 58–39.

Liigatulokas, laatupelaajia – kuten Dionne Pounds ja Reetta Piipari – hankkinut Espoo United ei ollut Huimaa vastaan minkäänlaisissa ongelmissa.

– En tiedä itkeäkö vai nauraa. Ei tuota voi sanoa edes pelaamiseksi, yksi tai kaksi hyvää hyökkäystä ja loput sellaista rumaa pelaamista, Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi tuskaili pelin jälkeen Huiman kotisivujen mukaan.

Nähtäväksi jää, millainen rumba Huimaa odottaa tällä kaudella amerikkaispelaajien suhteen. Etenkin nyt Robinson kaipaisi rinnalleen laatupelaajia, sillä joukkueen kotimainen kaarti on varsin kokematon.

LAUANTAINA ensiesiintymisensä teki 178-senttinen takapelaaja Faith Randolph, joka nousi yhdessä Dyana Pierren kanssa Huiman korikuningattareksi 12 pisteellään. Randolphin tulo merkitsee lähtöpasseja kauden kehnosti aloittaneelle, nyt sentään levypalloja tehokkaasti poimineelle Dana Jonesille (5/12).

Robinson suomi kovin sanoin koko ulkomaalaiskolmikkoa.

– Meillä on pelaajia jotka pelaavat yhdellä viittä vastaan ja sitä on todella turhauttavaa katsoa penkiltä. Kun saat palkkaa koripallon pelaamisesta, on yksi asia mitä me vaaditaan sinulta – ole ammattilainen. Fanit tulevat katsomaan ja maksavat siitä, joten he myös haluavat nähdä pelaajien taistelevan. Meidän amerikkalaiset eivät sitä tee, minun mielestä heidät kaikki pitäisi lähettää kotiin.  Olen todella turhautunut ja harmistunut, tuohtunut Robinson vuodatti Huiman sivujen mukaan.

Keskiviikon Vimpeli-ottelussa Robinson lupasi pelata vaikka yhdellä jalalla.

Huiman omista kasvateista tehokkain oli Karoliina Rytkönen (8/9). Riina Kärkkäisen (3/1/3 syöttöä) heitto oli tällä kertaa kateissa hukassa.

Vastaa

  1. jantune sanoo:

    Taistelutahtoa ja joukkuehenkeä varmasti kohottaa se, että telakalla oleva kehäraakki haukkuu pelikuntoiset joukkuetoverinsa. Outoa, että pelaaja kuvittelee tehtäväkseen julistaa tiedotusvälineille, kuka ansaitsee potkut. Toivon joukkuetta rakennettavan tulevaisuutta silmälläpitäen, ei tämän diivan oikkujen mukaan.

  2. huima sanoo:

    Hyvä että on uudet pelipaidat… Siinäkö syy?? Huimaa huimaaa

  3. Vaihtamalla paranee sanoo:

    Onko se aina pelaajien syy miltä pelaaminen näyttää, pitäisikö joskus katsoa myös sinne penkin päähän?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy