Äänekosken Urheilijoiden Aino Pulkkinen ja Suolahden Urhon Saija Seppä edustavat Suomea nuorten yleisurheilun EM-kisoissa Ruotsin Eskilstunassa 16.–19. Heinäkuuta.
Seppä kisaa 1500 metrin juoksussa ja Pulkkinen 4x100m viestissä.
– On kivaa ja jännittävää lähteä katsomaan isompien kisojen tunnelmaa. Jos myöhemmin pääsee joihinkin arvokisoihin uudestaan, niin on ainakin tutut systeemit. Olen myös tosi iloinen, kun Ainokin pääsi viestijoukkueeseen! Seppä kertoo ÄKSälle.
Sepällä ja Pulkkisella on molemmilla takanaan vahva alkukausi. Seppä juoksi hiljattain oman 1500 metrin ennätyksensä 4.27,66. Ja Pulkkisen kauden paras tulos on hillitön 12,26. Kisoista haetaan tietenkin kokemuksen lisäksi tuloksia, mutta liikaa paineita ei kisalaukkuun pakata.
– Menestyspaineita ei onneksi ole, mutta olisiha se kiva saada uusi ennätys. Treenit on sujuneet ihan mukavasti ja odottavaisin mietin lähden kisareissulle, Seppä sanoo.