ÄKS

Kansanedustaja Jari Myllykoski Äänekoskella: ”Työperäinen hyväksikäyttö on Suomessa arkipäivää”

29.10.2022 17:19
Eläkeläisaktiivi Marke Lehtinen keskusteli kansanedustaja Jari Myllykosken kanssa kotonaan asuvien, koneiden varassa hengittävien ihmisten tukalasta asemasta ja Myllykoski oli hyvin kartalla tilanteesta ja totesi, että tilanteeseen pitää löytää ratkaisuja.

Vasemmistoliiton kansanedustajat ja ministerit kiertävät lokakuun aikana noin 50 Suomen kunnassa. Äänekoskelle lauantai-aamupäivän kahveille Pub Markukseen saapui Jari Myllykoski ajankohtaisten asioiden äärelle. 

 

Kiertue kantaa nimeä Koko Suomen toriparlamentti, jolloin keskustelun aiheiksi nostetaan ihminen, työ ja ympäristö. Mukana kuulolla oli joukko vasemmistoliiton paikallisia vaikuttajia sekä kymmenkunta aiheesta kiinnostunutta. Kuultiin myös uutinen, kun Heli Vuorinen ilmoitti mahdollisesta lähtemisestä eduskuntavaaliehdokkaaksi. 

– Nykymaailmassa työsuhteet ovat lyhyitä pätkiä ja tuotantoketujut maailmanlaajuisia. Ikävä kyllä meillä Suomessa on arkipäivää myös työperäinen hyväksikäyttö, Jari Myllykoski aloitti. 

Myllykoski viittaa elokuun tapahtumiin, jolloin pintaan pulpahti keskusrikospoliisin suorittamat pidätystä, jossa epäiltynä työperäisestä hyväksikäytöstä oli viisi yrittäjää. Asia on tullut esiin myös eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnassa, jossa Myllykoski vaikuttaa. 

– Rikosvyyhdin epäillään koskevan tuhatta rakennusalan ulkomailta tänne tullutta työntekijää. Asia tuli esille valiokunnassa, siinä vaiheessa kun palkkaturvan uudistamisen yhteydessä varattiin budjettiin rahaa palkkaturvaa varten. Saimme työ- ja elinkeinoministeriöstä terveisiä, että varattu 400 000 euroa ei riitä edes tässä yhdessä keississä. Ei riitä edes miljoona euroa. 

Aihe on vaikea, sillä henkilöt jotka joutuvat tähän tilanteeseen eivät uskalla nostaa melua peläten töiden loppumista. 

– Palkkaturvajärjestelmä menettää merkityksensä jos tänne rekrytoitujen ulkolaisten työntekijöiden täytyy itse maksaa työnantajavelvoitteet. Ikävä kyllä ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttö on ollut jo pitkän aikaa Suomessa arkipäivää, Myllykoski sanoo. 

Myllykoski pohtii, että jos ei uskalla itse nostaa kannetta, niin se voisi olla vaikkapa ay-liikkeen asia. Hän toteaa, että kanneoikeus olisi hyvä pidäke.

– Hyvä järjestelmä antaisi signaalin työnantajalle, ja samalla pidettäisi suurimmat röyhkeydet kurissa. Prosessi on kallis jos syytteen nostamisen jälkeen lähdetään etsimään esimerkiksi Virosta henkilöitä leivättömän pöydän ääreen. On suomalaista yrittäjää kohden väärin, jos meillä ei ole kilpailuneutraliteettia. Siinä rehellinen yrittäjä jää aina kakkoseksi puliveivareiden kanssa. Kyllä suomalaisilla rehellisillä yrittäjillä pitäisi olla reiluja toimintaedellyksiä, Myllykoski sanoo. 

Viime viikolla hallitus toi esityksen korkokatosta kulutusluotoille, jossa korko olisi maksimissaan 20 prosenttia.

– Koronan aikana se oli kymmenen prosenttia ja toivoin, että se voisi jatkua näin. Korot ovat heiluneet viimeisen kymmenen vuoden aikana 400 prosentista 50 ja nyt ollaan 20:ssa. 

Äänekoskella jo käytössä ollut sosiaalinen luototus toteutuu hyvinvointialueilla. Kokeilua tehtiin 33 kunnassa ja siitä saatu palaute on ollut hyvää. 

– Positiiviset vaikutukset on jo huomattu. 80 prosenttia sosiaalisen luototuksen piiriin päässeistä maksaa luottonsa takaisin. Olen todella iloinen siitä, että tämä kirjataan hallitusohjelmaan. 

Suomessa on yli 400 000 henkilöllä maksuhäiriömerkintä. Muuttuneen lain myötä voi saada häiriömerkinnän pois. Lakiuudistus parantaa velallisen asemaa.

– Maksuhäiriömerkinnät poistuvat kuukauden kuluessa siitä, kun velka on maksettu. Uudet maksuhäiriömerkinnät eivät myöskään enää pidennä vanhojen säilytysaikoja, vaan jokainen merkintä käsitellään omanaan. Olen iloinen tästä, vaikka prosessi kesti kahdeksan vuotta. Tämä tehtiin yhteistyössä kaikkien eduskuntaryhmien edustajien kanssa, Myllykoski iloitsi. 

Puhuttiin myös oikeudenmukaisesta vihreästä siirtymästä. 

– Irtaantuminen fossiilisista polttoainesta tulee tapahtua niin, että sen pieni- ja keskituloisille ei kasva kohtuuttomasti eivätkä tuloerot kasva. Ihmiset on pidettävä kyydissä mukana. 

(juttu jatkuu kuvan alla)

Äänekosken Pub Markuksen aamukahvilla käytiin vilkasta keskustelua kansanedustaja Jari Myllykosken kanssa päivän politiikasta.

Ihmiskauppa puhuttaa – vuoden 2013 tapahtumat nousevat pintaan

Parin päivän takainen uutinen työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraisen kiinniotto vangittavaksi epäiltynä törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä toi mieleen vuoden 2013 thaimaalaisten marjanpoimijoiden ihmiskauppasyytösten kaatumisen. 

Käräjäoikeus käsittelee Soraisen vangitsemista huomenna sunnuntaina. Esitutkinnassa epäillään, että lahjusten avulla on saatu merkittävää hyötyä ja helpotusta marjanpoimintayrittämiseen liittyvissä viranomaisprosesseissa. 

Muutama suomalainen marjayritys on ollut viime vuosina epäiltynä ihmiskaupasta. Uutisia kuumensi kesällä myös eräs tomaattiviljeljiä, joka joutui suurennuslasin alle. Itse viljelijällä oli puhtaat tomaatit ämpärissä, mutta joutui epäilyksen alle kun ketjun alkupäässä olikin vilunkipeluri joka toi halpatyövoimaa Suomeen kiskoen kovia värväysrahoja tänne tulevilta kausityöntekijöiltä. 

– Tämä on valitettavasti jo pitkään tätä päivää, enkä tiedä kuinka se saadaan kitkettyä täältä pois. 

kertoi lauantaina Äänekoskella vieraillut vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski. 

Vuonna 2013 täällä meillä nähty thaimaalaisten marjanpoimijoiden kohtelu nousee keskusteluun. Äänekoskelta turvaa ja huolenpitoa saaneiden poimijoiden apuna ja tukena ollut Sirpa Martins pitää lippaan aukaisemista hyvänä asiana. 

– Tämän viikon uutisointi Suomessa työperäisten maahantulijoiden räikeästä hyväksi käyttämisestä ja ihmiskauppaketjun lukemattomien rahastajien ja siinä rehottavan korruption tutkimisesta on erittäin hyvää kuultavaa. Surullisen tilanteesta tekee se tosiasia, että tällaista ylipäätään Suomessa tapahtuu, merkittävässä mittakaavassa, vuosien ajan, kenenkään puuttumatta asiaan. Hyvä, että nyt on puututtu ja  myös thaimaalaisten marjanpoimijoiden, ihmiskaupan uhrien asema ja oikeudet selvitetään juurta jaksain, Sirpa Martins kommentoi. 

Heli Vuorinen Vasemmiston äänekoskelainen aktiivi harkitsee ehdokkuutta huhtikuun eduskuntavaaleissa.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy