Pyhä Lehmä
Pub Markus, lauantai 29.6.2013
Siitä alkaa olla jo kymmenen vuotta, kun Jyväskylässä päämajaansa pitänyt, mutta vahvasti suolahtelaispitoinen Pyhä Lehmä oli kansallisesti katsoen vaatimattoman suosionsa kukkuloilla. Omintakeinen orkesteri olisi ansainnut silloin enemmän, jos menestystä ajatellaan.
Toisaalta Pyhä Lehmä sai varmasti sen, mitä halusi. Provinssiinkin vuonna 2003 kelpuutettu loistava livebändi soitti keikkoja, joilla oli helppo aistia, että palaset ovat just ja kohdallaan. Vangitsevalla tyylillään yhtye keräsi pienen, mutta uskollisen fanijoukon, joka näki, koki ja ymmärsi.
Seitsemän vuoden tauon jälkeen Pyhä Lehmä kiipesi comeback-keikalle Pub Markukseen. ”Vanhoilla” miehillä on syynsä lyhyeen projektiin: jotkut täyttävät 40 vuotta ja yhdellä on myöhemmin kesällä häät. Kyse on siis juhlimisesta.
Markukseen oli saapunut ilahduttavan suuri joukko bändin ystäviä. Ja kaikki saivat haluamansa: kuulijat nostalgisia muistoja, setillisen osin unohdettujakin biisejä; soittajilla oli puolestaan selvästikin mukava olo lavalla.
Paljoa ei seitsemässä vuodessa ole rapissut. Yhtyeen karismaattinen nokkamies, laulaja Matti Perälä, hapuili hieman tekstiensä kanssa, mutta lämpimässä jälleennäkemisessä moinen herätti vain hilpeyttä.
Tauosta huolimatta Pyhä Lehmä on säilyttänyt sekä herkkyytensä että kykynsä kasvattaa kappaleitaan voimallisiksi purkauksiksi. Muistikuvat bändin aktiivivuosien musiikillisesta suorittamisesta ovat hämärät, mutta tuskinpa bändi jäi Markuksessa kauhean kauaksi parhaastaan.
Pyhän Lehmän ydin seisoo mikrofoni kädessään. Perälä tulkitsee pysäyttäviä, mustia tekstejään vahvasti tulkiten, huikean karismaattisesti. Miestä ja sanoja on yksinkertaisesti pakko kuunnella.
Vaikka sovituksissa ja runouden puolelle lipsuvissa teksteissä on aineksia dramaattisempaankin tulkintaan, eivät Perälän lievät maneerit mene missään vaiheessa liian teatraalisuuden puolelle. Mies elää vaiston varassa, vahvasti sisäistäen.
Pyhän Lehmän musiikkia voi kutsua Suomi-rockiksi. Genre on laaja, mutta niin ovat laajat myös mielikuvat, joita Pyhä Lehmä herättää. Hetkittäin voi kuulla Sielun Veljien voimaa, välillä CMX:n koukeroita, välillä Kolmannen Naisen rentoa tarttuvuutta, välillä kaikuja Sir Elwoodin Hiljaisten Värien keskikaljajazzista.
Vaikka bändistä huokuu slaavilainen synkkyys ja kaiho, ei yleisössä vedetty ranteita auki. Kokemus oli vain ja yksinomaan riemastuttava.
Nyt harmittaa kaksi asiaa.
1. Jos bändi olisi aikanaan ”myynyt” itsensä, vaihtanut esimerkiksi Huora-kappaleen nimeksi vaikkapa Mene pois ja tehnyt siitä singlen pikkasen paremmalla tuotannolla, niin ehkäpä Pyhä Lehmä soittaisikin muutaman viikon päästä Keitelejazzin torstai-illassa.
2. Eikö kantturaa voisi muka herättää eloksi edes vähän vakituisemmin?
No, toki bändi soittaa vielä Ojalan Tommin häissä ja 30. elokuuta Red Neckissä, Jyväskylässä.
TERHO VUORINEN
Pyhä Lehmä
Vesa Takkinen (rummut), Kimmo Ojala (kitara), Marko Nykänen (basso), Matti Perälä (laulu), Tommi Ojala (kitara), Janne Liekkinen (kitara), Anna-Maija Liekkinen (viulu)
Lehmän levytettyyn musiikkiin voi tutustua mm. täällä
