Käpykoloon ei syntynyt Mikko Niskasen hartaasti toivomaa elokuvakeskusta, mutta nyt, 50 vuotta myöhemmin kaunista sinistä huvilaa emännöi Sonja Miekkavaara, jolle taide on ykkönen ja Käpylinna paikka, joka inspiroi ja laittaa haaveilemaan.
Mikko Niskasen elämän suurin haave oli perustaa elokuvakeskus Käpykoloon, sillä hänen mielestään kotimainen elokuvatuotanto polki paikallaan. Tuumasta toimeen ryhdyttyään, vuonna 1975 valmistunut Käpylinna oli yritys saavuttaa Niskasen unelma. Elokuvia Liimattalassa sijaitsevasta Kytänsalon saaresta käsin muutama tehtiinkin, ensin Kahdeksan surmanluotia (1972) ja viimeisenä Ajolähtö (1982). Niskanen koulutti Käpylinnassa myös kuvaajia – ja jotkut jäivät alalle eläköitymiseen saakka.
Nyt Käpylinnan nurkissa ja kerroksissa puhaltaa uusi, kulttuuripitonen henkäys, kun emännäksi asettui Liimattalasta kotoisin oleva taiteilija Sonja Miekkavaara. Talossa kuuluu heti elämisen ääniä, sillä menossa mukana kolme lasta.
– Haluan herättää henkiin Mikko Niskasen unelmaa ja tehdä Käpylinnasta taidekeskuksen, jota mielelläni taidekodiksi kutsun. Minusta on ihana ajatus, että saan olla taiteilijan kodissa tekemässä itse taidetta. Tuntuu hurjan innostavalta ja oikein aistin kuinka täällä on luotu taidetta. Tällä paikalla on historiaa ja on todella kutkuttavaa miettiä keitä kaikkia elokuva- ja viihdemaailman tähtiä täällä on käynyt, Miekkavaara hymyilee.
Miekkavaara on nyt uusi luku Käpylinnan historiassa. Vuonna 1981 Mikko Niskanen vetäytyi pois kolostaan ja vuokralle tuli Martta Horjanderin luotsaama Ihmisyyden Tunnustajat -yhteisö seuraavaksi neljäksi vuodeksi ja heidän jälkeensä taloa asuttamaan tulivat aikansa kohupariskunta, ministeri Urpo Leppänen ja kuubalainen Ana Risquet Ribalta. Myöhemmin Käpylinna, Käpykolo ja sen ympärille nousseet rakennukset ovat siirtyneet yksityiseen omamistukseen. Miekkavaara on talossa vuokralla.
Ikkunoista avautuva maisema Keiteleelle on kaunis. Vaikka mihin silmänsä asettaa, huomaa ihastelevan yksityiskohtia, joita Niskasen luomuksesta on jäljellä. Uniikit tulisijat, mystiset syvennykset, omituiset ovet, ilmavan jykevät portaat ja korkeuksiin kohoava shakkitorni ovat jääneet yllekirjoittaneen mieleen lapsuudesta saakka. Moni asia on kuin ennen – mutta nyt on nyt!
– Rakennus ja ympäristö jo itsessään inspiroivat. Paikan historia ja siitä kuullut mielenkiintoiset tarinat tuovat oman lisänsä ideointiin. Paikkana tämä on sellainen, joka toimisi hyvin erilaisten kurssien ja kulttuuritapahtumien tukikohtana, oli sitten kyseessä kuvataide, musiikki, elokuva, kirjoittaminen tai valokuva, kuvataiteilija Miekkavaara sanoo.
Tontti on jo tuttu, sillä hän asui vuoden verran Käpylinnan vieressä olevassa Talvipalatsissa. Hirsinen rivitalo toimisi loistavasti kurssilaisten tai residenssitaiteilijoiden majoituspaikkana. Haastattelua tehdessä Miekkavaara on nukkunut Käpylinnan suojassa viisi yötä.
– Hyvin nukutti!
Sali on iso, varsin oivallinen juhlatilaksi tai pienten konserttien tai esitysten näyttämöksi. Miekkavaara visioi Käpylinnaa myös erilaisten juhlien pitopaikaksi.
– Iso keittiö kaipaa vielä varusteluja, mutta se toimii isompienkin kattiloiden pyörittämiseen. Lasken, että kattauksen voi tehdä 50 hengen tarpeeseen.
Miekkavaara sanoo, ettei laita suitsia ideoiden suuhun.
– Kaikki ideat ovat tervetulleita, ja olen avoin kaikille ajatuksille.
Miekkavaara on palannut juurilleen, lapsuus meni Liimattalassa ja jossain vaiheessa tuli muutto Jyväskylään ja pian paluumuutto Äänekosken kautta Liimattalaan.
– Olen tehnyt taidetta koko ikäni. Äitiyslomalla aloin maalaamaan enemmän ja koen, että äidiksi tulo avasi minussa jonkun kanavan, jotta luovuus pääsi pursumaan. Aloin maalaamaan enemmän ja sitä olen tehnyt kotiäitiyden rinnalla, kolmevuotiaiden kaksospoikien ja eskaria käyvän pojan äiti sanoo.
Miekkavaara aikoo järjestää erilaisia luovuuskursseja.
– Tarkoitus on houkutella ulkopuolisia ohjaajia viikonloppukursseja vetämään, vaikka villiyrttien tai kirjansidonnan parissa. Olisi mukava saada paikallisia kuluttuurintekijöitä kerääntymään yhteen, Miekkavaara sanoo.
Miekkavaaralla on haaveita ja hyvä niin! Hänellä on tarkoitus haalia taloon muistoja Niskasesta, kuten elokuvajulisteita ja muuta rekvisiittaa, joka talon ja Niskasen historiaan liittyy.
– Lähden vaalimaan hänen perintöään, lie vaikka täällä järjestettäisi joskus elokuvaleiri, se olisi jo lähellä Mikon haavetta.
Mikko Niskasen poika, Jorma Niskanen asuu huutomatkan päässä. Hän on silminnähden onnellinen kuunnellessaan Miekkavaaran ajatuksia.
– Mielestäni Sonjalla on tosi hyviä ideoita. Moni on kysynyt minulta, miksei talossa ole tapahtumia, juuri tällaisia mitä Sonja suunnittelee, sillä paikka on mitä parhain. Isäni tuntien tiedän, että hän nyt hyppisi riemusta, jos olisi näkemässä kuinka talo herää taas henkiin, Jorma Niskanen iloitsee.
Sonja pohtii, että hänessä ja Mikossa on paljon samaa.
– Impulsiivisuus, energisyys ja taiteellisuus yhdistävät meitä. Olen myös asunut Pohjantiellä, siellä missä Mikko on syntynyt, Miekkavaara sanoo.
On aivan pakko kysyä: osasitko unelmoida tällaisesta?
– En! Kaikki palaset vain loksahti kohdalleen ja täällä mä nyt pyörin ja mietin, voiko tämä olla tottakaan. Tämä on ihan mieletöntä, Sonja Miekkavaara huokaa.
Jykevä portaikko, jonka ikkunasta kurkistelee shakkipöydän sotilaat.
Käpylinna valmistui vuonna 1975.
