ÄKS

Käsihygieniaa voidaan vielä tehostaa – käsien desinfiointi tulisi olla mahdollista kaikissa julkisissa tiloissa

15.04.2020 12:08
Käsipesu on nyt a ja o. Käsidesiä tulisi olla kaikissa julkisissa tiloissa asiakkaiden ulottuvilla.
Koronavirus tarttuu kosketus- ja pisaratartuntana. Ahkera ja huolellinen käsienpesu on yksi tehokkaimmista keinoista ehkäistä koronavirustartuntoja.

Hygieniatoimia voidaan vielä tehostaa esimerkiksi parantamalla mahdollisuutta käsien desinfiointiin julkisissa tiloissa.

Käsihuuhdetta tulisi olla tarjolla aina kun käsienpesu ei ole mahdollista. Desinfiointipisteitä suositellaan esimerkiksi

  • ostoskeskusten oville ja tiloihin
  • kauppojen ulko-ovien ja kassojen läheisyyteen
  • WC-tiloihin
  • liikenteen solmukohtiin, kuten asemille ja terminaaleihin
  • julkisiin liikennevälineisiin
  • työpaikoille, kouluihin ja päiväkoteihin
  • kaikkiin julkisiin tiloihin

– Hyvän käsihygienian merkitystä ei voi korostaa liikaa. Käsien desinfiointi tulisi olla mahdollista lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Jokainen voi huolehtia omasta käsihygieniastaan myös esimerkiksi kantamalla mukana pientä käsihuuhdepulloa, sanoo THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.

Julkisilla paikoilla tarjolla olevissa käsihuuhteissa voidaan hyödyntää teknistä laatua olevaa lähtöainetta. Näin voidaan varmistaa, että terveydenhuollon ammattikäytössä olevat desinfiointiaineet riittävät sen tarpeisiin. Julkisissa tiloissa käyttöön soveltuu esimerkiksi mikä tahansa alkoholipohjainen käsihuuhde, jonka alkoholipitoisuus on yli 70 prosenttia.

Näin desinfioit kädet oikein:

  • ota käsihuuhdetta riittävästi (3-5ml)
  • hiero huuhdetta kaikkialle käsiin, kunnes aine on haihtunut ja kädet ovat täysin kuivat
  • desinfioinnin tulisi kestää 20–30 sekuntia, jotta desinfiointiteho on riittävä.

Vastaa

  1. Sisko sanoo:

    Eipä löydy käsidesiä läheskään kaikista paikallisista kaupoista. Edes marketissa ei näkynyt kuin infotiskillä. En tiedä, olisiko jostain suurella etsinnällä löytynyt, mutta kyllä se pitäisi olla näkyvällä paikalla ja mielellään vielä selvästi jotenkin taululla tms. osoitettuna niin että sen jokainen huomaisi.

    Kaikki eivät kuitenkaan desifioinnista näytä huolehtivan niissäkäään paikoissa, joissa se on mahdollista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy