ÄKS

900 euron sakot kortitta ajaneelle Kotakennääntiellä

10.04.2015 08:45
Kaikki ajokortitta tien päälle lähteneet eivät suinkaan saa minimisakkoja pienituloisuutensa vuoksi. Marraskuun alussa Kotakennääntiellä kiinni jäänyt tuloutti valtion kassaan 900 euroa. Jyväskylässä asuva noin 30-vuotias mies jäi kiinni lauantai-iltana 1. ...
Lue lisää »

Vierasmaalainen ryhmittyi oudosti – rekkakuskin väistöliike pelasti autoseurueen Konginkankaalla

08.04.2015 08:44
Konginkankaalle kääntymässä olleelle kolmen hengen autoseurueelle oli käydä kehvelisti nelostiellä pohjoisen liittymän kohdalla. Seurue pelastui vakavilta seurauksilta, kiitos väistöliikkeen tehneen rekkakuskin. Vaarallinen tilanne tapahtui keskiviikkona 12. marraskuuta aamupäivällä. Ulkomaalaisen kuskin ...
Lue lisää »

Tavarajuna ja traktori törmäsivät yhteen Teollisuuskadulla

07.04.2015 17:22
Tiistaina kello 11.45 tapahtui tavarajunan ja traktorin välinen törmäys Teollisuuskadulla vartioimattomassa tasoristeyksessä. Kaupungin työntekijä oli poistamassa hiekoitushiekkoja traktorilla, eikä ylittäessään Teollisuuskadun tasoristeystä huomannut risteykseen tullutta tavarajunaa. Juna törmäsi traktorin hiekanpuhdistuslaitteeseen joka ...
Lue lisää »

Kortitta ajamisesta kiinni jo seitsemännen kerran vuoden sisään

07.04.2015 10:24
Maanantaina 6. huhtikuuta jäi Lintulahdessa kiinni nuori mieshenkilö, joka kuljetti ajoneuvoa ilman korttia. Maanantaina kello 18.40 aikaan 19-vuotias mies kuljetti henkilöautoa ilman vaadittavaa ajo-oikeutta nelostiellä Lintulahdessa. Mies oli ajokiellossa ja ...
Lue lisää »

Pääsiäisen paluuliikenteessä jännät paikat – bussin rengas syttyi tulee nelostiellä

06.04.2015 18:52 (muokattu 06.04.2015 18:53)
Nelostiellä, Tikkakosken eteläpuolella, sattui ikävä sattuma maanantaina noin kuuden jälkeen illalla, kun bussin rengas syttyi palamaan kesken matkan.   Bussin rengas oli syttynyt tuleen kesken matkan, mutta henkilövahinkoja ei kuitenkaan ...
Lue lisää »

Suolahdessa autoilleelle ikävä muistutus: ajokiellon päättyminen ei tarkoita ajo-oikeuden palautumista

06.04.2015 11:23
Asiat eivät mene aina niin kuin voisi teoriassa kuvitella. Kun kielto päättyy, se ei välttämättä tarkoita, että kielto päättyy ihan oikeasti. Tämän sai todeta Suolahdessa joulukuussa autoilemassa ollut noin 45-vuotias ...
Lue lisää »

Tapparan mies kaahasi Liimattalassa – 2528 euron sakot

06.04.2015 10:38
Kova oli vauhti henkilöautolla nelostiellä Liimattalan kohdalla autoilleella Tapparan miehellä sunnuntai-iltapäivänä 7. joulukuuta. Mutta kovat olivat myös miehen saamat sakot. Poliisi mittasi tamperelaisen jääkiekkoseuran pitkäaikaisen taustavaikuttajan nopeudeksi 110 kilometriä tunnissa ...
Lue lisää »

Moottoripyörä Kisakadulla yli puolet sallittua kovempaa – tangossa kortiton teini

05.04.2015 20:08
Ikää alle 18, ei ajokorttia, alla moottoripyörä, pimeä ilta asuinkadulla taajamassa ja vauhtia yli puolet sallittua enemmän. Ei kuulosta turvalliselta yhtälöltä. Ei virkavallankaan mielestä. Poliisi tutkasi moottoripyörälle reilun ylinopeuden Kisakadulla ...
Lue lisää »

Kahdeksan loukkaantui Petomäessä, tie poikki – syylliselle mitättömät sakot

04.04.2015 21:16
Vaatimaton oli 20-vuotiaan äänekoskelaislähtöisen miehen rangaistus teosta, joka aiheutti kahdeksan ihmisen loukkaantumisen ja nelostien liikenteen katkeamisen pariksi tunniksi. Mies sai maksaakseen sakkoja 72 euroa. Kyse oli liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, joka tapahtui ...
Lue lisää »

Tutkanpaljastin ei auttanut ajoissa – kaaharille yli 500 euron sakot

04.04.2015 20:43
22-vuotias mies on saanut 28 päiväsakon rangaistuksen paljastinlaiterikkomuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva mies sai maksaakseen 532 euron sakot. Rikkomukset tapahtuivat nelostiellä Kalaniemen kohdalla 27. joulukuuta kello kahdeksan jälkeen ...
Lue lisää »

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy