Kaulushaikara on arka lintu, jonka ikuistaminen ei ole yksinkertainen tehtävä. Niiniveden kaulushaikarapari sattui tietämättään keikistelemään kameran eteen.
”Sumutorven törähdys” tai ”pulloon puhallus” on useimmiten ainoa todiste kaulushaikaran olemassaolosta. Puhallus kantaa tyynenä kesäyönä jopa viisikin kilometriä. Moni on äänen kuullut, mutta harva on linnun luonnossa nähnyt.
Kaulushaikara on hyvin arka lintu, joka tykkää lymytä ruohikossa. Eikä lintua etsimällä löydä, hyvällä tuurilla ja odottamalla sen voin nähdä vilaukselta.
Niiniveden Hirvaslahdella on ollut usean vuoden ajan kaulushaikarapari ja luontokuvaaja Keijo Korhosella onni matkassa.
– Kuvausreissullani tavoitteena oli ikuistaa ruskosuohaukkaa, mutta toisin kävi, kun kuvausalueelle ilmestyi kaksi kaulushaikaraa. Ensin tuli toinen ruohikon reunaan tähystämään pää pystyssä yläviiston. Hetken päästä toinenkin haikara ilmestyi toisen selän taakse, Korhonen kertaa.
Tovi odotusta ja sitten haikarat siirtyivät matalana ryömien pienen aukean läpi toiselle puolelle ruohikkoon.
– Selvästi kuului, kun haikaraa vetää henkeä syvään, sitten kolme kertaa kuuluu pulloon puhallusääni, Korhonen kuvailee.
Kärsivällisyydellään Keijo Korhonen ikuisti kaulushaikaran muidenkin ihailtavaksi.
Kuva: Keijo Korhonen
Niiniveden Hirvaslahden kaulushaikarapariskunnan yhteiskuva. Kuva: Keijo Korhonen
Onhan se hienoa että saa kuvattua Kaulushaikaran, vaikka ei se nyt niin harvinaisen arka olekaan. Tuolla merenrannoilla kaulushaikara on sen verran yleinen että sitä kyllä pääsee kuvaamaan ilman suurempia ongelmia.