ÄKS

Kauppakamarikysely: Kustannuspaineet rokottavat keskisuomalaisten yritysten kannattavuutta – kolmasosa yrityksistä arvioi kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna

30.03.2022 14:59
Kyselyssä kolmasosa keskisuomalaisista yrityksistä arvioi kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna. Selvästi pienempi osuus, 18 prosenttia keskisuomalaisista vastaajista arvioi kannattavuuden paranevan. Lähes puolet arvioi kannattavuuden säilyvän ennallaan.

Venäjän hyökkäyssodalla ja pakotteilla on vaikutuksia keskisuomalaisille yrityksille.

 

Kauppakamareiden jäsenilleen toteuttamasta kyselystä käy ilmi, että sota ja Venäjään kohdistetut pakotteet vaikuttavat liiketoimintaan kielteisesti 58 prosentissa keskisuomalaisista yrityksistä. Lisäksi raaka-aineiden ja komponenttien kallistuminen vaivaa 44 prosenttia ja toimitusvaikeudet 40 prosenttia keskisuomalaisista yrityksistä.

– Suurin epävarmuus liittyy Venäjän hyökkäyssodan kestoon ja se vaikuttaa monin eri tavoin: kustannuksiin ja sitä kautta kannattavuuteen sekä epävarmuuden kautta myös yritysten investointihaluihin, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.

Sota nostaa monien valmiiksi kalliiden raaka-aineiden hintoja, mikä heijastuu laajasti yritysten kustannuksiin ja enenevässä määrin myös kuluttajahintoihin. Suomessa inflaation kiihtyminen on toistaiseksi perustunut pitkälti energiaan eli ennen kaikkea polttoaineen ja sähkön hintojen nousuun. Odotuksissa on silti hintojen nousun laaja-alaistuminen myös Suomessa.

Kyselyssä kolmasosa keskisuomalaisista yrityksistä arvioi kannattavuutensa heikkenevän tänä vuonna. Selvästi pienempi osuus, 18 prosenttia keskisuomalaisista vastaajista arvioi kannattavuuden paranevan. Lähes puolet arvioi kannattavuuden säilyvän ennallaan.

– Yritysten kannattavuuden heikkeneminen kertoo siitä, että kustannuspaineet ovat juuri nyt kovia, eikä koko tuotantokustannusten nousua ole helppo siirtää eteenpäin asiakkaille. Osa vientiyrityksistä joutuu myös etsimään Venäjän-viennin tilalle korvaavia markkinoita, mikä helposti johtaa alempiin hintoihin ja heikentää osaltaan kannattavuutta, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi.

Työvoiman saatavuus on edelleen merkittävä haaste keskisuomalaisille yrityksille. 44 prosenttia yrityksistä kertoo, että osaavan työvoiman puute rajoittaa tällä hetkellä yrityksen toimintaa.

– Yrityksiä haastaa kustannusten nousun lisäksi eniten pula ammattitaitoisesta työvoimasta. Edelleen kärsitään kohtaanto-ongelmasta eli työntekijät ja avoimet työpaikat eivät kohtaa,  Hiltunen sanoo.

Haastavasta ja epävarmuutta aiheuttavasta tilanteesta huolimatta keskisuomalaiset yritykset uskovat liikevaihdon ja työllisyyden kasvuun. Tänä vuonna liikevaihdon ennakoi kasvavan lähes puolet ja 40 prosenttia yrityksistä ennakoi henkilöstömäärän kasvavan.

– Lähes kolmasosalla keskisuomalaisista vastaajista tunnelma yrityksen toimialalla on optimistinen tai erittäin optimistinen ja 34 prosentilla normaali,  Hiltunen kertoo.

Kyselyn mukaan 24 prosenttia keskisuomalaisista yrityksistä ennakoi investointiensa supistuvan ja 17 prosenttia arvioi investointien kasvavan tänä vuonna. Loput arvioivat investointien pysyvän viime vuoden tasolla.

Kyselystä selviää myös, että keskisuomalaisista yrityspäättäjistä 71 prosenttia haluaisi Suomen liittyvän puolustusliitto Naton jäseneksi. Jäsenyyttä vastustaa 5 prosenttia ja 24 prosenttia ei osaa sanoa.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy