ÄKS

Kauppakamarit: Miljoonainvestoinnit viivästyvät kunnissa hitaan kaavoitusprosessin takia

08.06.2021 12:27

Kaavoituksen ja luvituksen hitaus on merkittävin syy kuntiin tehtävien investointien viivästymiseen. Kauppakamarien tekemässä kyselyssä lähes 10 prosenttia vastanneista keskisuomalaisista yrityksistä kertoi, että kaavoitus- ja luvitusprosessi on hidastanut investointeja merkittävästi. Viivästyneistä hankkeista yli 30 prosenttia oli arvoltaan 1-5 miljoonan euron investointeja.

 

Selkeimmin vastauksissa nousi esille yritysten toive nykyistä parempaan yhteistyöhön kaavoituksen valmistelussa yhdessä kunnan ja yksityisten toimijoiden välillä. Nykyisellään yritysten on vaikea ennakoida viranomaisten valmistelutyötä. Yhteistyön tiivistäminen toisi investointeihin varmuutta.

– Viranomaistoiminnassa on hyvä muistaa se tosiasia, että yritykset ja investoinnit tuovat kuntaan työpaikkoja ja verotuloja ja siten hyvinvointia. Yksikään kannattava ja alueen elinvoimaa lisäävä hanke ei saa viivästyä tai jäädä toteutumatta ylimääräisen byrokratian vuoksi,  sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.

Niin sanottua yhden luukun periaatetta pidettiin parhaana tapana nopeuttaa prosesseja. Tätä kannatti 37 prosenttia keskisuomalaisista kyselyyn vastanneista. Nykyään yritykset joutuvat hakemaan investoinneilleen monia eri lupia usealta eri taholta. Yhden luukun periaate yhdistäisi lupien haun yhdelle viranomaiselle.

– Yritysmyönteisillä päätöksillä ja sujuvilla ja ennakoitavilla lupaprosesseilla on myönteinen vaikutus yritysten investointeihin, Hiltunen sanoo.

Keskisuomalaiset yritykset kertoivat vapaissa vastauksissa muun muassa siitä, että jossakin tapauksessa kaavoituksen keskeytyminen on estänyt investointien toteuttamisen ja työllistämisen. Toisessa tapauksessa verotuspäätöksen oikaisuvaatimuksen käsittely on kestänyt lähes kaksi vuotta.

– Joiltakin yrityksiltä tuli jopa sellaista viestiä, että viranomaisvalvonta on lisääntynyt ja se vie resursseja yrityksen kehittämiseltä. Näin se ei saa missään nimessä mennä, vaan ylimääräistä byrokratiaa on vältettävä, jotta yritys voi keskittyä liiketoimintansa pyörittämiseen, Hiltunen sanoo.

Kaavoituksen valitusoikeuteen rajausta toivoi kolmasosa kyselyyn vastanneista keskisuomalaisista yrityksistä.

– Valitusoikeus kuuluu demokratiaan, eikä vaikuttamisen mahdollisuutta haluta poistaa, viime kädessä se toimii myös osallistumisen perälautana. Valitusoikeus on kuitenkin nykyisellään hyvin laaja ja valitusprosessit saattavat pahimmillaan viivästyttää investointeja useilla vuosilla. Valitusprosessien nykyinen kesto ei ole kenenkään etu. Valitusoikeuden tiukemmalla ajallisella rajaamisella olisi jo paljon merkitystä, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood.

Ennakoitavuuden ja sujuvuuden takaamiseksi kaavoituksessa tarvitaan myös vahvempaa selkänojaa, joka voidaan taata ainoastaan lainsäädännön kautta.

– Meneillään oleva maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on valitettavasti ajelehtimassa suuntaan, jonka horisontissa ei näy alueidenkäytön ketterä, yksinkertainen tai rivakasti toimiva järjestelmä, jonka avulla investointeja voitaisiin houkutella, toteaa Wood.

Kauppakamarien jäsenyrityksille tehty kysely toteutettiin keväällä 2021 ja kyselyyn vastasi 807 yritystä eri puolilta Suomea.

 

Vastaa

  1. Purja t. sanoo:

    Ja valitusprosessit varsinkin. Kuten uuden torialueen ympäristön rakentamiselle kävi. Halukkaat vetäytyivät..

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy