Äänekosken Suuret kauppapäivät houkuttelevat kaupunkilaisia ostoksille.
Torstaista lauantaihin kestävien kauppapäivien aikana keskustan yritykset herättelevät ihmisten ostohimoja muun muassa huikeilla tarjouksilla. Kahden ensimmäisen päivän aikana ihmiset ovat kierrelleet kauppoja kiitettävään tahtiin. Yritysten yhteinen kauppapäivätempaus on ollut kaupunkilaisille mieleen.
– Ihmiset ovat olleet tosi innoissaan, kun keskustassa on elämää, Kaija Pajunurmi Tekstiili Mariinasta kertoo.
Pidennetyt aukiolot houkuttelevat kaupoille ihmisiä myös työpäivän jälkeen. Asiakkaita onkin riittänyt hyvin myös viimeisille tunneille niin Kelloliike Tammeliniin, vaatekauppohin kuin keksustan ruokapaikkoihinkin. Myös uuden Koskikeskuksen avajaishyörinässä asiakkailta on tullut hyvää palautetta.
– Ihmisiä on käynyt tosi paljon ja paljon on tullut kiitosta ja kehuja, Niskanen Oy:n Miina Niskanen kertoo.
Uusissa tiloissa avatun Niskasen vetonaulana oli perjantaina Formula Ford-sarjan suomenmestari Elias Niskanen, joka toi Koskikeskukseen myös hienon formula-autonsa.
Kauppapäivät jatkuvat lauantaina 1. lokakuuta, jolloin viimeistään tulee ottaa kaikki irti keskustan vilinästä.