ÄKS

Kauppias Ville Rutasen aika

11.05.2012 09:29


Pirjo Luukkainen on taltioinut Wille Rutasen elämänvaiheita Äänekoskella. Kuvassa nykyinen kaupunginmuseo, entinen Rutasen kauppa

Olen vuosikymmeniä kuullut tarinaa kauppias Wilhelm eli Wille Rutasesta ja hänen testamentistaan. Hän oli pyytänyt ystävänsä, varastonhoitaja Albert Olinin (isäni vaari) pesänselvittäjäksi, joten tarinat tulivat hänen tyttäreltään Elvi Olinilta. Wille Rutanen (s. 3.6.1858) ilmoitti viimeisen tahtonsa 13.7.1911. Saman kuukauden 25. päivänä hän nukkui vain 53-vuotiaana viimeiseen uneensa. Monta ja monenlaista paperia oli Wille Rutasen kuoleman jälkeen tehtävä, jotta hänen omaisuutensa ohjautui sinne mihin oli tarkoitettu.

Wille Rutanen omisti kaksi taloa. Toinen oli Piilolanniemessä, jossa hän piti kauppaa ja toinen Viiskulmassa, nykyinen museo. Hän testamenttasi rakennukset Äänekosken kunnalle. Hän toivoi näiden suhteen, että se talo, jossa hänen liikkeensä sijaitsee, varataan asunnoksi Äänekosken kunnanlääkärille ja toinen sairaalaksi. Piilolanniemessä oleva talo toimikin kunnanlääkärin asuntona sekä lastentalona ja kunnalliskodin sairasosastona. Kunta palkkasi lääkärin vuonna 1912 huolehtimaan terveydenhuollosta. Kunnan sairaala perustettiin vuonna 1927. Ehkä Wille Rutasen testamentin ajatus omasta sairaalasta vauhditti sairaalan perustamista.

Tämän ajan näkyvin kauppias Rutasen perintö on Kuntala, nykyään Äänekosken museo, Pajalan veljesten 1880 luvulla rakentama Harjula. Talossa on ollut vuosikymmenten saatossa monenlaista toimintaa, kuten tehtaan koulu, opettajan asunto, tehtaan lukutupa, Äänekosken kunnallistoimisto (kunnan ja kauppalan toimitalo), Äänekosken säästöpankki, kirjasto ja huonekaluliike.

Kuntalan tiloissa viimeinen kaupunginvaltuuston kokous nuijittiin 11.1.1961. Kotiseutuyhdistys esitti Kuntalaa näyttelyin paikkakunnan vaiheista kertovaksi Äänekoski-taloksi. Tämä ajatus toteutui, kun talon monien, varsin värikkäidenkin vaiheiden jälkeen kaupunginvaltuusto päätti lokakuussa 1982 kauppias Wille Rutasen Harjula-nimisestä perintötalosta kunnostaa Äänekosken museon, joka avattiin vuonna 1984.

Äänekosken Lainakirjastolle Wille Rutanen lahjoitti 3000 mk. Opinjanoinen Rutanen oli lukeneimpia kansanmiehiä vuosisadan vaihteen Äänekoskella. Hänellä oli laaja kotikirjasto. Hän kehitti ja hoiteli kylän lainakirjastoa. Rutanen toivoi osan lahjoituksestaan käytettävän kirjastonhoitajan palkkaamiseksi ja osan kirjojen hankkimiseen.

Köyhät olivat lähellä hänen sydäntään, joten Äänekosken, Laukaan ja Sumiaisten kunnat saivat kukin 10.000 markkaa köyhien avustamiseksi.

Äänekoski Oy:n perustama koulu tehtaan työväestön lapsia varten sai toimitilat vuosiksi 1901-1911 Rutasen omistamasta Harjulan-talosta Viiskulmassa. Hän oli myös puuhaamassa kunnan omaa koululaitosta Äänekoskelle. Jyväskylän kauppa-apulaisseuralle hän antoi 5000 markkaa matkaraha-avustukseksi kauppa-alaan innostuneille vähävaraisille seuran jäsenille. Entinen Keiteleen seilaaja muisti testamentissaan myös Jyväskylän Merimieskoulua 5000 markalla, jonka hän toivoi jaettavan palkkiona ja avustuksena vähävaraisille eteenpäin pyrkiville oppilaille.

Äänekosken nuori seurakunta (perustettiin vuonna 1907) sai kaiken lopun. mm. urkujen ja kruunujen hankkimiseen kirkkoon (valmistui vuonna 1908) sekä kirkon ympäristön järjestämiseen ja kaunistamisiin. Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen tiloihin on tallennettu Äänekosken palaneen kirkon kellarista löytyneitä kauppias Wille Rutasen kaupan kirjoja ja asiapapereita.

Wilhelm Matinpoika eli Wille Rutanen oli lähtöisin Sumiaisista. Isoisä oli Sumiaisten kylän Levälahdesta torppari Matti Eerikinpoika Rutanen ja isoäiti Greta Matintytär Savolainen. Willen isä Matti Matinpoika Rutanen meni naimisiin Magdaleena Kolarin kanssa. Hän oli Konneveden Särkisalon kylästä, Johan Kolarin ja Kaisa Liimataisen tytär.

Wille kasvoi Sumiaisissa, jossa paiski monenlaisissa töissä. Hän toimi mm. konemestarina Keiteleen laivoissa. Vuonna 1890 hän osti kaupan Kustaa Koskiselta Heikkilän talosta, johon Taavetti Sipinen oli vuonna 1875 perustanut tupapuotina kylän ensimmäisen kauppaliikkeen.

Wille Rutanen oli poikamies. Hänet tunnettiin kulkemassa vanhana herrasmiehenä kotikylän tiellä pienen, mustan koiransa kanssa. Rutanen oli tarkka ja asiallinen liikkeenpitäjä, joka ei antanut aihetta kaskuihin. Hän oli taitavana talousmiehenä yksi niistä, jotka olivat puuhaamassa oman säästöpankin Äänekoskelle. Rutanen ehti vaikuttaa monin tavoin eri elämänaloilla kuntamme kehitykseen, kuten touhutessaan parhaansa mukaan Äänekosken seurakunnallista ja kunnallista itsenäistymistä. Hänen kuolinvuotenaan vuonna 1911 Äänekosken kunta itsenäistyi.

Vanhan Kuntalan, Äänekosken museon seinien sisällä, elää vahvana kauppias Rutasen perintö, joka kertoo vanhasta Äänekoskesta, Wille Rutasen Äänekoskesta. Hänen kuvansa kirjoituksineen museon seinällä kertoo lyhyesti lahjoituksista ja hänen elämäntyöstään. Kauppias Wille Rutasen hauta on ystävänsä, pesänselvittäjä Albert Olinin haudan takana. Jykevä, korkealle kohoava muistomerkki erottuu muista ja henkii suurta kotiseuturakkautta. Hautaa ympäröivät paksut kettingit. Joku vuosi sitten hautausmaan hoitaja kertoi kaupungin hoitavan hautaa. Nyt on unohtunut ainoankin kukan tuonti haudalle. Luonnon kädessä on suuren lahjoittajan haudan hoito. Kiven edessä viheriöi rehevät saniaiset. Mieleeni tuli laulun sanat ?Miespolvet vaipuvat unholaan?. Näinkö on käynyt kotiseutuaan arvostavan, kehittävän ja rakastavan kauppias Wille Rutasen kohdalla.

Laitan kirjekuoreen kauppias Wille Rutasen viimeisen tahdon, pitkän ajallisen matkan tehneen alkuperäisen testamentin liitteineen ja kotiseutuneuvos Aarne Vuorisen kirjoituksen Ville Rutasen perintö elää Äänekoskella (KS 20.5.1984). Suljen kirjekuoren ja annan sen Äänekosken museolla, jonne paperit kuuluvat. Poimin kimpun luonnonkukkia Wille Rutasen haudalle ja hiljennyn hetkeksi kunnioittamaan hänen muistoaan.

Pirjo Luukkainen

Lähteet:
Kauppias Wille Rutasen testamentti 13.7.1911
Kotiseutuneuvos Aarne Vuorisen kirjoitus KS 20.5.1984
Äänekosken museo

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy