ÄKS

Kaupungin johtamiseen ja konsernirakenteeseen muutoksia

29.02.2012 16:23


Työrukkanen esittelyssä

Äänekoskella järjestellään ja järkiperäistetään toimintoja. Kuntakenttään on tarkoitus laatia uudet toimintatavat, jotta saadaan aikaan enemmän vaikuttavuutta, tehokkuutta ja tuotettavuutta resurssien vähentyessä. Kuntafuusiokausi päättyy vuoden loppuun ja on tullut aika arvioida palvelujen ja organisaation toimivuutta. Selvitykset ja eri tahojen kokemukset osoittavat sen, että muutos on tarpeen.

Apulaiskaupunginjohtaja Heli Möller kertoi tiedotustilaisuudessa, että strategista johtamista ja palvelutuotannon johtamista halutaan terävöittää.
– Strategiseen johtamisen uusi näkökulma on se, että ylin poliittinen johto johtaa kuntakonsernia yhdessä virkamiesjohdon kanssa ja hallitus ja valtuusto toimivat tiiviisti mukana. Kaivataan reagointikykyä ja enemmän teemojen ympärillä työskentelyä. Tämän vuoksi esimerkiksi teknisiä toimintoja uudelleenjärjestellään.

Suolahden teollisuuskylä, kaupungin omistamat teollisuushallit ja muut liiketilat fuusioidaan ja tuloksena on Äänekosken Teollisuuskiinteistöt Oy. Tutkitaan mahdollisuutta liittää tilapalvelu, katujen ja yleisten alueiden sekä liikuntapaikkojen kunnossapito ja mahdollisesti myös ruokapalvelut yhteen tuloksella Äänekosken Kiinteistönhoito Oy. Suolahden Vuokra-asunnot ja Äänekosken Vuokra-asunnot ovat yksi ja sama osakeyhtiö.
– Nyt hiotaan yksityiskohtia ja tutkitaan teknisen toimialan rooli. Yhtiöittäminen ei ole sama asia kuin yksityistäminen, sillä perustettavat yhtiöt ovat kaupungin omistuksessa, painottaa Möller.

Teknisellä puolella puhaltaa muutoksen tuulet, jos suunnitelma näikseen toteutuu. Kunnallistekniset palvelut, kunnossapito, puisto- ja yleiset alueet yhtiöitetään, ja tila- ylläpito ja siivouspalvelut sulatuvat omaksi yhtiökseen. Työnjohtajat vähenevät, ja tulokset paranevat kilpailutuksen myötä. Tonttipalvelut jäävät keskushallinon yhteyteen, ympäristö- ja rakennusvalvonta sekä ympäristöteveydenhuolto ja eläinlääkäri jää kaupungin hoteisiin.
– Ei tämä ole mitään mulistavaa, halutaan ottaa irti kaikki hyöty mikä irtoaa, visoi Möller.

Kasvun- ja kasvatuksen palvelut sisältävät nuoriso- opetus ja perhepalvelut: neuvola, perhenuvola, päivähoito sekä aamu- ja iltapäivätoiminnat. Elämänlaatupalveluiden alta löytyy: musiikkiopisto, kirjasto, kansalaisopisto, kulttuuri ja liikunta. Herätellään kansalaisaktiivisuutta ja ollaan tiiviisti yhteistyössä kyläyhteisöjen kanssa.

Yllämainittu on työrukkanen, valmistelussa on ollut tiiviisti mukana puheenjohtajiston lisäksi henkilöstöryhmät.
– Tämä ei ole puheenjohtajiston kuvio, joka tulee pimennosta ja puskasta. Nyt toivotaan uutta ryhtiä ja otetta toimintaan. Kaupungin johdon, poliitikkojen ja valtuutettujen yhteistyöhön saadaan nostetta. Työrukkanen lähtee kierrokselle, ja huhtikuun toinen, valtuuston kokouksessa tehdään periaatelinjaus, kertoo Leila Lindell.

Jouko Salonen vertaa suunnitelmaa kuntaliitokseen.
– Kunnan sisällä tapahtuu pienimuotoisia kuntaliitoksia. Näillä toimenpiteillä voidaan edellyttää tuotettavuutta. Puhutaan satojen tuhansien säästöistä vuositasolla. Terveydenhuoltopalveluihin uppoaa rahaa aivan liikaa. Meillä pääsee hoitoon helposti ja laitostumisen kynnys on matala. Jos meillä olisi käytettävissä enemmän resurssesja avopalveluihin, se olisi avain säästöihin. Nyt meillä hoidetaan raskaalla kädellä, ja se maksaa. Laukaassa selvitään terveydenhuoltopalveluissa 3 miljoonaa euroa halvemmalla kuin meillä. Keskitytään rakenteisiin, muutetaan toimintatapoja ja tehostetaan johtamista. Resurssit on osattava kohdentaa oikein, unohtamatta kuntouttavaa otetta.
– Suunta on oikea ja kaikki saavat apua, myötäilee Simo Salmelin.

Ammattiosastoilla on merkittävä rooli myllerryksen keskellä, ja ne ovat olleet mukana tiiviisti visioimassa tulevaa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen ei ole suunnitelmasta huolissaan.
– Minä näen tämän mahdollisuutena, en uhkana. Suunnitelmat ovat tehty keskustelevan ja sovittelevan ilmapiirin vallitessa, jossa kaupunginhallitus on ollut tiiviisti mukana. Suunnitelmalla on selkeä aikataulu, joka otetaan käyttöön vuoden 2013 aikana.

Kaupunginjohtaja Hannu Javanaisen mukaan Siperia opettaa.
– Tämän kaiken takana on neljän miljoonan euron alijäämä. Tarkoitus on purkaa ongelmakohdat, ja pureutua isoihin menoeriin, muun muassa perusterveyden- ja vanhushuoltoon, missä rahaa palaa. Meillä on nyt yhteinen näkemys, jolla nostetaan Äänekoski jaloilleen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy