ÄKS

Kaupungin pitää näkyä ja kuulua – mahdollisimman kauas asti

23.10.2020 13:42
Äänekosken matkailu ja markkinointiasiantuntija Saana Peurasaari tutkii Äänekoski-esitteitä vuosikymmenten aikana ja ihastuu vuonna 1971 tehtyyn julkaisuun. ”Tästä voisi ottaa elementtejä käyttöön myös tähän päivään”.

Äänekosken kaupunkimarkkinnoinnissa on otettu käyttöön kaikki nykyaikaiset eväät. Äänekosken pitää kuulua ja näkyä mahdollisimman kauas. 

 

Äänekoskea markkinoidaan internetissä kaupungin omilla, kasvojen kohotuksen tehneillä kotisivuilla sekä Instagramissa että Facebookissa. Keväällä siirryttiin käyttämään Äänekoski -sovellusta, eli ilmaiseksi puhelimeen ladattavaa Äänekoski äppiä, joka kulkee kätevästi mukana älypuhelimessa. Kaupungilla etsitään sopivia ja nopeita keinoja kuntalaisten ja kesäasukkaiden osallistamiseksi. Keinoja etsitään myös nopeasti tavoittavaan tiedonkulkuun. 

– Korona näytti meille sen, että tarvittaessa tieto pitää saada liukkaasti liikenteeseen ja tavoittamaan asukkaat, kaupungin matkailu ja markkinointiasiantuntija Saana Peurasaari kertoo.

Äänekoski -sovellus on ladattavissa Apple Storessa ja Google Play Kaupassa ja sen avulla käyttäjä löytää ajankohtaisimman tiedon kaupungista, tapahtumista ja uutisista. (Jutun lopussa latausohjeet ja linkki)

– Sovellusta on tarkoitus vielä päivittää ja kehittää interaktiivisemmaksi, muun muassa asukaskyselyihin,

Uusinta uutta on viime viikolla julkaistu tyylikäs ja maltillinen esittelyvideo Äänekoskesta. Videon toteutti jyväskyläläinen mainostoimisto Aava&Bang. 

”Kerron sinulle salaisuuden: tämä on kotini, kaupunki keskellä saarta. Täällä ei tunneta ruuhkia, jonoja eikä kiirettä. Tämä on piilopaikkani, aivan Jyväskylän vieressä, keskellä lumoavaa luontoa ja maisemia. Biotalouden piilaaksoksikin tätä on kutsuttu.” Katso video kokonaisuudessaan: video löytyy tämän artikkelin lopussa.

Toimituksen arkistoista löytyy Äänekoskelle vuosien varrelle laadittuja matkailuesitteitä ja muovikassillinen Äänekoski -sälää. Esitteiden ulkoasu on vuosikymmenten saatossa muuttunut, mutta itse sisältö on lähes tähän päivään liitettävissä: 1970-luvulta lähtien Äänekosken esitteissä löytyy ykkösjuttu juuri kaupungin sijainnista: Äänekoski on saaressa, eli silta tuo turistin, mökkiläisen ja satunnaisen matkailijan Äänekoskelle, tuleepa hän tänne mistä ilmansuunnasta tahansa. 

– Maantieteellisiä asioita me emme voi muuttaa, ja näin maantieteilijän näkökulmasta katsottuna olen tästä vain ylpeä. Silta on teemana sellainen, että siitä voi veistellä hyviä lauseita matkailuun ja kuntamarkkinointiin. Peurasaari sanoo.

Visit Äänekoski alkaa olla brändätty katseen kestäväksi. Visuaaliseen ulkoasuun on panostettu eikä lupailla liikoja. Vihreä Uudistuva Äänekoski -hankkeen tavoitteen mukaisesti ei paineta turhia esitteitä, eikä ostella turhakkeita eli kaiken maailman avaimenperiä, jääraappoja, löylykauhoja tai muuta joutavaa mainosmateriaalia. 

– Esitteiden täytyy olla ajattomia, niihin ei kannata painaa aukioloaikoja, osoitteita tai muita vaihtuvia tietoja. Uusin Visit Äänekoski -esite on tehty juuri näin. 

Piilossa – Opas löytöretkeilijöille on kauniisti ja ajatuksella toteutettu esite, sellainen, jota voi vielä vuosienkin päästä laittaa jakoon. 

– Eikä saa unohtaa, kuinka Hidden Äänekoski -lähettiläät tekevät upeaa somemarkkinointia kotikaupunkinsa eteen, Peurasaari kiittelee. 

Kierrevihkomainen parkkikiekko Äänekoski -logolla, silmälasien puhdistusliina varustettuna Äänekosken ilmakuvalla, katajainen Äänekoski avaimenperä, ja monta muuta hilavitkutinta. Käsi sydämelle ja rehellinen vastaus kysymykseen: Jos saat lahjaksi kunnan X avaimenperän, otatko sen käyttöösi? 

– En ota, myöntää Peurasaari. 

Juuri näin. Ei osteta ja anneta turhakkeita. Annetaan mieluummin sellaista, joka tulee aidosti käyttöön. 

– Moni tuote on ihan ok. On totta, että meidän kannattaa miettiä tarkoin mikä on järkevää, ja mistä raaka-aineesta mainostuotteemme ovat tehdyt. Ehkäpä tulevaisuudessa Äänekoski -matkamuistot ovat sellusta, Peurasaari pohtii ja lisää, että paikallisten tekemät tuotteet ovat myös mukavampia muistoja annettavaksi. 

– Tämä kaupungin logolla varustettu kassi on muuten kierrätysmateriaalista valmistettu, Saana Peurasaari vinkkaa.

Kaupunki on painattanut monenlaista esitettä vuosikymmenten aikana. Niistä voisi pistää pystyyn vaikka oman näyttelynsä!

Sovellus on ladattavissa AppStoresta Applen iOS-laitteisiin. Sovelluksen löytää nimellä ”Äänekoski”.
Sovellus on myös ladattavissa alla olevasta linkistä:
https://apps.apple.com/fi/app/%C3%A4%C3%A4nekoski/id1505897846?l=fi

Sovellus on ladattavissa Google Play Kaupasta Android-laitteisiin. Sovelluksen löytää nimellä ”Äänekoski”. Sovellus on myös ladattavissa alla olevasta linkistä:
https://play.google.com/store/apps/details?id=fi.aanekoski.appi&hl=fi

Vastaa

  1. 4711 sanoo:

    Täällä kyllä tunnetaan negatiivinen kateus, jos joku (esim. yrittäjä) kyllä häntä kadehditaan, eteenkin jos hän menestyy, mutta kyllä ollaan iloisia jos joku tekee konkurssin. Aina löytyy niitä jotka tietävät kuinka pitäisi toimia, mutta vähän niitä kuinka pitää toimia. Ei tätä kylää viedä eteen päin jos tämä ajatusmaailma jatkuu, nyt vaan pitää alkaa ajattelemaan olisiko joku muu tapa lähteä kehittämään tätä ”kylää” eteenpäin. Nyt pitää aloittaa toimet joilla saadaan tänne uusia yrityksiä jotka työllistävät, ei meillä ole varaa elättää niitä jotka ”eivät saa töitä”. Tämä varmaan tuntuu rajulta, mutta näin se vain menee.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy