Äänekosken teknisen toimen toimintatapoihin liittyvät epäselvyydet eivät ole enää pelkästään kaupungin sisäinen asia. Komisario Reima Rossi kertoo ÄKSälle, että yksityishenkilö on jättänyt asiaan liittyvän tutkintapyynnön perjantaina.
Jatkotoimenpiteet ovat Keski-Suomen poliisin talousrikosyksikön käsissä Jyväskylässä. Perjantaina iltapäivällä yksikään yksikön työntekijä ei ollut enää vastaamassa ÄKSän tiedusteluihin.
? Tekninen toimi ei ole kaikilta osin noudattanut hankintalakia eikä kaupungin sisäisiä ohjeita. Valvonta on pettänyt, apulaiskaupunginjohtaja Heli Möller myöntää.
Asia ei kuulu suoraan Möllerille. Valvonnasta ovat vastuussa tekninen johtaja Jarmo Latvala ja hänen esimiehenään kaupunginjohtaja Hannu Javanainen. Molemmat olivat perjantaina lomalla.
Väärinkäytöksistä kaupungille mahdollisista aiheutuneita taloudellisia vahinkoja Möller ei osaa arvioida.
? En tiedä, onko Javanainen antanut asian selvittämiseksi toimeksiantoja. Sekin selviää maanantaina.
? Toinen kysymys on se, miksei valvonta ole toiminut. Eivät poliitikot voi kaikkea valvoa, kyllä meidän virkamiestenkin pitää, Möller linjaa.
ÄKS kertoi teknisen toimen viime vuosien sotkuista keskiviikkona ilmestyneessä paperilehdessään otsikolla ”Unohtuiko reilu peli rakennuttamisessa?”. Asiasta on virinnyt laaja keskustelu ÄKSän nettisivulla. http://www.äks.fi/unohtuiko_reilu_peli_rakennuttamisessa
Aihe nousi muun muassa Radio Keski-Suomen ykkösuutiseksi perjantaina.