ÄKS

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen on huolissaan hitaasta rokotustahdista

14.01.2021 10:29
Koronarokotukset alkoivat Äänekoskella tiistaina 12.1.2021.

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen toivoo Suomen saavan koronarokoteohjemaan ja itse rokottamiseen vauhtia. 

 

Vuosi on lähtenyt Äänekoskella koronana suhteen erittäin rauhallisena. Tämän vuoden puolella ei ole annettu yhtään koronapositiivista näytettä. Keskiviikkona pidetyssä tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että valtiovalta harkitsee, että koko valtakunta olisi ottamassa leviämisvaiheen toimenpiteet käyttöön. 

– Ajatusta kritisoitiin Keski-Suomessa erittäin vahvasti. Täällä ei ole näyttöä leviämisvaiheesta, ja nyt pitäisi ryhtyä järeisiin sulkutoimenpiteisiin, Matti Tuononen harmittelee. 

Sulkutoimenpiteet tarkoittaisivat muun muassa sitä, että kouluissa siirryttäisi taas etäopiskeluun. 

– Päätös jää kuntien harteille, ja uskoisin, ettei meidän kaupunki tule siirtymään etäopetukseen. 

Koulut olivat kiinni viime keväänä, ja Tuonosen mukaan se toi tullessaan sosiaalisia ongelmia. 

– Alakouluikäisillä on nähtävissä erittäin suuri sosiaalisia ongelmia, paljon suurempia mitä on korona täällä Äänekoskella aiheuttanut. Perusteet pitää olla paremmat kuin mutu-tuntuma, että tähän lähetään. 

Koronajohtoryhmä kokoontuu tänään torstaina iltapäivällä. Tänään pitäisi tulla myös THL:n uudet rajoitussuositukset. Voimassa olevat rajoitukset loppuvat 17. tammikuuta. 

– THL:n edustaja oli eilen hyvin huolestunut siitä, ettei valtioneuvostolta ole tullut määräyksiä, ja siten myös THL:n kädet ovat sidotut. Rajoitukset loppuu maanantaina, ellei uusia päätöksiä tehdä.  THL:n pitää saada selkeät ohjeet, jotta se voi ohjeistaa kuntia, Tuononen avaa prosessia. 

Tuonosen henkilökohtainen mielipide on selkeä: Suomen pitäisi laittaa kaikki paukut rokotteiden ostamiseen. 

– Tällainen pitkittynyt lock down -tilanne maksaa yhteiskunnalle aivan järkyttäviä summia verrattuna siihen, mitä rokotteet maksavat. Terveiseni on: nyt vaan kyynärpäätaktiikalla niitä rokotteita ostamaan! Röyhkeys näyttää olevan EU:ssa valttia, sillä ne maat, jotka ovat rokotteita suuria määriä tilanneet, ovat niitä myös saaneet, Matti Tuononen sanoo. 

Vastaa

  1. -marke- sanoo:

    Onhan tämä erikoista,vai onko.

    4 milj.asukkaan Berliinin kaupunginjohto on kyennyt itse omatoimisesti tilaamaan n.30 miljoonaa rokotetta EU:n ohi.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy