Kaupunginhallitus päätti julistaa kaupunginjohtajan viran uudelleen haettavaksi.
Hakuaika päättyy 26.6.2015 klo 15. Aiemmat hakemukset otetaan huomioon.
Kaupunginjohtajan virkaa haki 13 henkeä. Hakuaika päättyi perjantaina.
– Halusimme laajentaa hakua. Kaupunginjohtajan paikka on todella tärkeä tälle kaupungille, joten laajennamme hakua. Virkaa jo hakeneissa on potentiaalia. Epäilemme, että yllättävän niukkaan kiinnostukseen paikkaa kohtaan saattoi olla syynä kireä aikataulu hakemuksen jättämiselle, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen kertoo ja toivoo, että uusi haku tuo lisää potentialisia pyrkijöitä virkaan.
Hakukriteereiksi kaupunginhallitus on aiemmin määritellyt korkeakoulututkinnon ja soveltuvuuden tehtävään. Hakijoita haastatellaan kesän aikana ja kaupunginvaltuusto tekee virallisen valinnan 24. elokuuta.
Hakukriteereiksi kaupunginhallitus on aiemmin määritellyt korkeakoulututkinnon ja soveltuvuuden tehtävään. Hakijoita haastatellaan kesän aikana ja kaupunginvaltuusto tekee virallisen valinnan 24. elokuuta.
Jo nyt virkaa ovat hakeneet:
Aminoff Jalo, maatalous- ja metsätieteiden tohtori, diplomi-insinööri, Lohja
Hotti Juha, kauppatieteiden maisteri, Riihimäki
Kiviaho Timo, kauppatieteiden maisteri, Salo
Korhonen Sanna, terveystieteiden maisteri, Rautalampi
Kuvaja Tuula, filosofian maisteri, Kemijärvi
Laaksonen Raimo, kauppatieteiden maisteri, Turku
Manninen Jarkko, kauppatieteiden maisteri, Äänekoski
Mannström Ulla, kasvatustieteen maisteri, Äänekoski
Matilainen Jarmo, tekniikan lisensiaatti, Mikkeli
Mäkelä Matti, Varkaus
Tikkanen Raimo, diplomi-insinööri, Mikkeli
Tuononen Matti, tradenomi (YAMK), Jyväskylä
Tuunainen Vesa, filosofian maisteri, Hyvinkää






























Nöyrä pyyntö Harri Piilonen, voisitko hakea paikkaa!! Juuri sinua tämä kaupunki tarvitsee. Ilmeisesti koulutus ja kokemuskin riittäisi nuoresta iästä huolimatta. Äänekoski tarvitsee kovapäistä tekijää joka näkee myös Äänekosken tulevaisuuteen. Se on taito joka tulee syntymälahjana, olet synnynnäinen johtaja! Onnea ja menestystä yrityksellesi joka taitaa aika myötätuulessa ollakin mikäli oikein kuulin!! Harmi että media ruokkii väärille poluille mennyttä keskustelua tielinjasta. Oikeassa olet, ja yhdessä kanssasi myös toivon että lukion rakentaminen pysyisi aikataulussa. Viisautta päättäjille että ymmärtäisivät mistä tässä on kyse!!
Valintakriteerinä olisi oltava näyttöä talouden hallinnasta. Millaiset seuraamukset on päätöksillä, onko aina vaan tuloa kaupungin kukkaroon. Esim. keskittämisellä yhteen terveyskeskukseen, onko siitä aiheutunut rahallisia lisäkustannuksia toisaalle, mm matkoissa. Kuitenkin palveluja silti täytyy viedä myös sivukylille. Mitä kaikkia seuraamuksia aiheuttaa vanhusten kotiin hoitaminen. Yksin asuvat muistisairaat kaatuilevat, siitä pitkät sairaalajaksot, heitellään laitoksesta laitokseen kunnes saa jostain vanhainkoti tai palvelukotipaikan.
Sellaista johtajaa toivon joka näkee laajasti asiat. Ei pelkästään mitään reissu-Lassia jota Javanainen kannustaa etsimään. Yritysten etsintää voi tehdä muttei samalla tuhlata. Työntekijät kentällä kyllä tuntee säästöt tiukempana työtahtina ja huonompi kuntoisten vanhusten hoito verottaa omaa fysiikkaa, siitä seuraa sairauslomia ja välillä täytyy pitää sellainen pelkästään kun ei jaksa lähteä reuhumaan osastolla. Näin se vaan on.