ÄKS

Kaupunki siistiksi talven jäljiltä – kokoomus haastaa muut puolueet puolueet talkoisiin

25.04.2021 12:45
Kokoomuksen vaalipäällikkö Irene Aaltonen kertoo, että kertakäyttömaskit ovat uusin roskien hittituote.

Äänekosken kokoomuksen vaalitiimi tempaisi puolueen toimintapäivanä lauantaina 24. huhtikuuta. 

 

– Siivosimme kahdeksan henkilön iskuryhmän voimin kaupungin keskusta-aluetta.Saaliina oli kolme isoa jätesäkillistä sekaroskaa, kertoo vaalipäällikkö Irene Aaltonen. 

Uusi roskatyyppi oli ylläys yllätys tämän hetken ”hittituote” eli kertakäyttömaski.

– Niitä löytyi joka puolelta, mutta erityisesti markettien läheisyydestä. Yksi löytö oli kevyttoppatakki, kertaa Aaltonen saaliin sisällöstä.

Urakka jäi pahasti kesken.

– Haastamme muutkin puolueet ulkoilemaan ja tekemään oman osuutensa yhteisen kaupunkimme siisteyden ja viihtyisyyden  lisäämiseksi. Kukin puolue voisi osllistua esimerkiksi ehdokkaiden suhteessa. Meitä oli 13/8, vinkataan kokoomustalkoista.

Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat haastavat muut puolueet siisteystalkoiseiin.

Vastaa

  1. Marjo Rautiainen sanoo:

    Siitä voisi ottaa jokakeväisen tempauksen, ei vain vaalikeväänä. Heijastinliivit toki ois hyvät, puolueen liivit läpinäkyvää kosiskelua-muuten olisin vaikuttunut. Hyvä teko toki muuten👌

    1. Jorma Kiviranta sanoo:

      Mielestäni on oikein ja reilua näyttää äänestäjille ennen vaaleja, että olemme oikeasti kiinnostuneita kaupunkimme siisteydestä ja miltä täällä näyttää.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy