Kasvun ja oppimisen lautakunta käsittelee Mämmelle kaavailtua yksityistä, kristillisellä arvopohjalla toimivaa kyläkoulua seuraavassa kokouksessaan.
Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiän mukaan Jyväskylän kristillisen koulun sivutoimipiste täydentää hyvin Äänekosken perusopetuksen palveluita.
– Toteutuessaan koulu lisäisi opetuksen kirjoa ja tarjontaa ja sitä myöten myös kasvattaisi kaupungin houkuttelevuutta sekä elinvoimaisuutta, Härtsiä toteaa.
Torstaina 24. elokuuta kokoontuva lautakunta ei ota kantaa itse opetuksenjärjestämislupahakemuksen sisältöön vaan kunnan myötämielisyyteen koulun perustamiseen.
Kaupunki ei olisi tukemassa Kristillistä koulua taloudellisti, mutta voisi antaa koulun käyttöön käytettyjä kalusteita.
– Meillä on varastossa tarpeettomia pöytiä, tuoleja ja toimistokalusteita. Lisäksi puhdistuksen jälkeen lukion ja Asemakadun koululta voitaisiin saada lisää annettavaa, Härtsiä kertoo.
Kaupungin koulun käyttöön luovuttaman tontin kohtalo on kaupunginhallituksen käsissä. Hallitus päättää ajallaan sopivan tontin myymisestä tai vuokraamisesta ja sopivasta vastikkeesta.
Jos Kristillinen koulu saa luvat opetuksen järjestämiseen, niin kaupunki ja koulu tekevät sopimuksen muun muassa oppilaaksiotoista, kouluruokailun järjestämisestä ja kaupungin mahdollisesta osallistumisesta koulun hallintoon.
Kristillinen koulu sai luvat Jyväskylässä toimimisen vuonna 2004 ja tarjoaa nykyisin opetusta ysiluokkaan asti yli 200 oppilaalle. Valtakunnallisesti hanke on ainutlaatuinen, sillä vastaavia suuremman yksityiskoulun sivupisteitä ei toimi kyläkouluina missään päin Suomea.
Lisää opetuksenjärjestämisen luvan myöntämisestä kasvun ja oppimisen lautakunnan esityslistalta täältä.
Lisää aiheesta:
23.05.2017 Nimiä Mämmen koulun listaan ja nopsaan – myös ateistit kelpaavat oppilaiksi