ÄKS

Kaupunkifestari Elovapina näkyy jo Äänekosken katukuvassa

09.08.2024 16:19

Musiikkii valtaa Äänekosken keskustan, kun järjestyksessään toinen Elovapina starttaa. 

 

Tänä viikonloppuna järjestettävä Elovapina näkyy jo katukuvassa, kun Työskintie on katkaistu liikenteeltä. Teltat ja lava on jo pystyssä. 

– Iso kiitos talkoolaisille, jotka ovat uurastaneet festrialueen kimpussa, sanoo Nana Sohlman. 

Perjantaille oli ennakkolippuja jäljellä enää muutama.

– Porukka ei innostu ostamaan lippuja ennakkoon, vaan mieluusti katsotaan säätä ennen kuin lähdetään liikkeelle. 

Aurinko paistaa – on suorastaan helle. Festivaalialueena toimii Pub Markuksen edusta sekä sisätilat. 

– Myös ulos tulee yksi anniskelupiste, Sohlman kertoo. 

Hän toivoo, että väki jalkautuu paikalle. Alue vetää 700 henkeä. 

– Keskustelupalstoilla nuristaan, ettei mitään järjestetä. Nyt on loistava tilaisuus tulla katsomaan artisteja ja kuulemaan elävää musiikkia. 

Kaupunkifestarin lavalle kapuaa tänään perjantaina Sysiässä ja Kasitahti sekä Meiju Suvas. Huomisen, lauantain, musiikista vastaavat Nuket ja Dave Lindholm. 

– Nyt kuullaan ensimmäistä kertaa J. Vehkala & Ystävät Plays Freukkarit -kokoonpanoa ja biisejä. Sitäkin odotellaan jo mielenkiinnolla, Sohlman sanoo. 

Elovapina Pub Markuksessa ja sen edustalla 9. – 10. elokuuta 

Vielä iltapäivällä on festrialuella hiljasta, mutta illan päälle juhlitaan ja kuunnellaan musiikkia.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy