Äänekosken Urheilijoiden organisoima ja ideoima Koko Perheen Liikuntatapahtuma tuo lauantaina rantapuistoon innokkaita urheilijoita. On syytä muistaa ja muistuttaa, että tarjolla on liikunnan lisäksi myös kulttuuria.
Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistys ry järjestää rantapuiston, Hiskinmäen ja Piilolanniemen alueella kulttuurikävelyn. Opastettu kävely pitää sisällään pysähdyspaikkoja, jossa pääsee tutustumaan Äänekosken kulttuurihistoriaan.
Kulttuurikävelystä voi nauttia myös itsenäisesti, sillä Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistys on tehnyt paikoille pienet infokyltit, joista paikallinen historia käy ilmi. Kyltit jätetään paikoilleen tapahtuman päättyessä, jotta kulttuurihistoriaa pääsee tutkimaan, vaikka ei lauantaina paikalle pääsisikään. Pysähdyspaikkoja on yhteensä kahdeksan.
KESKI-SUOMEN KANSANOPISTO
Kansanopiston perustaminen Äänekoskelle oli erittäin merkittävä tapaus. Opiston rahoitukseen ja rakentamiseen osallistui mitä suurimmissa määrin Kalle Piilonen. Keski-Suomen kansanopiston kolmas johtaja Frans Niemi oli lopulta merkittävä osa Äänekosken kunnan perustamista vuonna 1911.
PALOMÄEN KENTTÄ
Äänekosken ensimmäinen urheilukenttä vihittiin palokunnan talon taakse vuonna 1939. Palokunnan talo paloi vuonna 1947, mutta kenttä jäi. Osittain suolle rakennettu kenttä oli mukana historiassa, kun sen hiekoilla vaihtui olympiasoihdun kantaja vuonna 1952.
HISKINMÖKKI
Hiskinmäki sai nimensä mylläri Hiskias Niemisestä, jonka asuinmökkiä alettiin kutsua aikoinaan Hiskinmökiksi. Hiskinmökki oli Äänekosken keskeisisimpiä rakennuksia siihen aikaan, kun keskusta oli vielä Hiskinmäellä.
RUTASEN TALO
Wille Rutanen tunnetaan ensisijaisesti testamentistaan, jonka peruja ovat monet Äänekosken ensimmäiset rakennukset. Kun Äänekosken kunta perustettiin, Rutanen jätti omistamansa talot uudelle Äänekosken kunnalle. Rutasen taloon perustettiin lopulta kaupunginmuseo, jossa on yhä esillä esinekokoelmia, vaikka talon tulevaisuus on ollut vaakalaudalla jo pitkään.
PUNAINEN SILTA JA TEHTAAN SAUNA
Termospullo-veturin polkunakin tunnettu punainen silta on osa historiaa, vaikka se purettiinkin 1960-luvulla. Punatiilinen tehtaan sauna oli rauhallinen ja seesteinen paikka, jossa kaikki olivat tasa-arvoisia. Toki tehtaan johtoportaalla oli oma sisäänkäyntinsä.
VANHAT KAUPPIAAT
Tukinuiton seurauksena kasvaneen laivaliikenteen tuoma kansa alkoi tarvitsemaan jos mitäkin käyttötavaraa. Niinpä Piilolanniemeen asettuivat ensimmäiset kauppiaat. Taavetti Sipisen vanavedessä kauppaa tehtiin aina 70-luvun lopulle saakka.
TAIDEMUSEO
Vanha tehtaanjohtajan huvila valmistui 1900-luvun vaihteessa. Rakennusta kaunistanut tornimainen osa jouduttiin purkamaan 50-luvulla. Purkamisen syynä oli huhujen mukaan se, että se hämäsi ihmiset luulemaan vaikuttavaa taloa kirkoksi. Nykyään huvilan tiloissa sijaitsee Äänekosken Taidemuseo.
PIILOSEN PATSAS
Kalle Piilonen oli niin sanottu ”näkymätön käsi” joka ohjasi Äänekosken muotoutumista tehdaskaupungiksi. Piilonen takasi teollisuuspohatoille hyvän alun hankkimalla aloittaville tehtaille koskioikeudet ja metsät.