Koulunmäen Yhtenäiskoulun alakoulupuolen pihalla on myynnissä kavereita kerran päivässä maanantaista torstaihin.
Kaverikioski on pystyssä maanantaista torstaihin kello 10.30 alkavalla pitkällä välitunnilla. Kaverin saa ostaa välitunnin ajaksi varsin huokeaan hintaan: yhdellä kävyllä tai lumipallolla. Kavereita voi ostaa kuka vaan 1.–6.-luokkalainen, mutta yleensä ostoksia tekevät 1.–3.-luokkalaiset. Myynnissä on aina kahden luokan verran 3.–6-luokkalaisia, joiden myyntivuorot arvotaan.
Myyntimiehenä kioskissa toimii Yhtenäiskoulun oppilaskunnan eli Velehojen puheenjohtaja Akusti Väisänen.
– Kaverit loppuu yleensä tosi nopeasti ja pitää olla nopea, jos haluaa ostaa jonkun tietyn kaverin.
Kioskilla on jonoa jo ennenkuin myytävät oppilaat, tällä kertaa 4C ja 6D-luokkalaiset ovat saapuneet. Kauppa käy vilkkaasti pitkin välituntia. Jotkut hankkivat kaverikseen ennestään tutun tyypin, mutta uusiakin tuttavuuksia tehdään paljon. Tokaluokkalainen Sandra ojentaa Väisäselle lumipallon ja saa kaverikseen nelosluokkalaisen Vilman.
– On kiva saada uusia leikkikavereita. Olen käynyt kiskassa aiemminkin, Sandra sanoo.
– Tää on mun eka kerta kaverikiskassa ja on tää aika hauskaa, Vilma sanoo.
Kioskista ostetun kaverin kanssa yhdessä päätetään, miten välituntia vietetään: pelataan palloa, tehdään lumipalloja tai vaan kävellään ja jutellaan. Vaikka ikäeroakin saattaa olla, suurin osa uusista kavereista tulee juttuun todella nopeasti. Kavereita ostetaan yli luokka- ja sukupuolirajojen. Kaverikioskissa myös asiakaspalautukset ovat kiellettyjä.
– Ostakaa mut, ostakaa mut! nuori tyttö huutaa kioskista, ja saa nopeasti kaverin.
Ideasta saa kiittää Velehojen ohjaavaa opettajaa Teemu Vehviläistä, joka nappasi idean Tervakoskelta Janakkalasta, jossa kaverikiska on ollut käytössä viime keväästä. Kaverikioski pyörii Yhtenäiskoululla nyt kolmatta viikkoa, ja tarkoitus on jatkaa ainakin vuoden loppuun.
– Sitten pidetään taukoa kylmien kuukausien aikaan ja jatketaan keväällä, Väisänen sanoo.
– Tää on tosi hieno juttu. Ei tarvitse kenenkään vaellella itsekseen ja yrittää keksiä tekemistä, kun voi helposti saada kaverin. Tämmöisiä luokkarajoja rikkovia juttuja saisi olla enemmänkin, välituntivalvontaa suorittava Essi Voutila sanoo.