ÄKS

Kehitysyhtiön roolia halutaan vahvistaa – kaupungin elinkeinopalvelut mietinnän alla

13.02.2025 09:44
Äänekosken elinkeinotyö on elintärkeää kaupungille ja kaupunkilaisten elinvoimalle. On syytä miettiä, kuinka elinvoimayksikkö palvelee ja onnistuu - ja nyt on mietitty. Kuvituskuva.

Kaupunginhallitus perusti elinvoimatyöryhmän toimikaudelle 17.9.–30.11.2024. Sen tehtävänä oli tarkastella kaupungin elinvoimatehtäviä, kuten Äänekosken Kehitys Oy:n asemaa, elinvoiman edistämishankkeiden hallintoa, kuntien yhteisen työllisyysalueen perustamisen vaikutuksia, yritysneuvonnan ja elinvoimatehtävien järjestämistapoja.

 

Työryhmän vetäjäksi nimettiin henkilöstöjohtaja Arja-Leena Kriivarinmäki, jäseninä kaupunginhallituksen nimeämät Tommi Lunttila, Sirpa Martins ja Johanna Vertainen sekä Ääneseudun Kehitys Oy:n hallituksesta Leila Lindell ja Jorma Paajanen.

Työryhmä kokoontui viisi kertaa ja kuuli asiantuntijoina kaupunginjohtaja Matti Tuonosta, elinvoimajohtaja Sari Åkerlundia, Äänekosken yrittäjät ry:n edustaja Timo Niskasta, työllisyyspäällikkö Riikka Hytöstä sekä projektikoordinaattori Merja Sihvosta. Lisäksi on kirjallisesti kuultu elinkeinopalvelujen henkilöstöä.

Tarkasteltiin kolmea vaihtoehtoa: että elinkeinopalvelut hoidetaan kaupungin toimesta ja että Äänekosken Kehitys Oy:n toiminta lakkaa. Toisaalta pohdittiin voisiko Äänekosken Kehitys Oy:n roolia vahvistaa nykyisestä ja lisäksi mietittiin voisiko kaupungin ja Äänekosken Kehitys Oy:n nykyinen työnjako säilyä rooleja ja tehtäväjakoa kehittäen. Työryhmän näkemys oli, että Äänekosken kehitysyhtiö on tarpeen jatkossakin, koska tietyt rahoitusmallit ovat mahdollisia vain yhtiölle.

Työryhmän johtopäätöksenä elinkeinopalvelujen osalta oli, että kaupungin ja yhtiön välistä työnjakoa tulee selkeyttää ja yhtiön roolia elinkeinopalveluissa vahvistaa edellä kuvatulla tavalla.

– Tämä edellyttää, että yhtiöllä on päätoiminen toimitusjohtaja, kaupungin edustaja, sekä edustajat yrittäjiltä ja myös poliittiselta kentältä. Suuryhtiöiden mukana olo olisi myös hyvä asia, eli elinkeinoelämän kehittämiselle olisi syytä laittaa lisää resursseja, että meillä olisi oikeasti toimivat elinkeinopalvelut, Lunttila sanoo

Yrittäjä Timo Niskanen toi kentän kuulumiset, ja toteaa tärkeäksi, että yrittäjä saisi asiansa hoidettua yhdeltä luukulta.

– Aloittava yrittäjä on innokas, ja silloin on taottava kun rauta käy kuumana. Vastauksia yrityksen perustamiseen, toimitiloihin, kaavoitukseen ja paperisotaan olisi hyvä saada yhdellä soitolla, tai ainakin nopeasti. Nyt tuntuu, että tehtäväkenttää on paljon ja hajallaan, että vastauksia on hankala löytää, Niskanen sanoo.

Johanna Vertainen on samoilla linjoilla:

– Toimeksianto oli tarpeellinen, ja nyt on syytä miettiä, kuinka voisimme kehittää kehitysyhtiön toimintaa, jotta siitä saataisi kaikki potentiaali irti. On muutettava suuntaa, sillä elinkeinotoiminnan on oltava mahdollisimman sujuvaa, yksinkertaista ja nopeaa. Vertainen sanoo.

Asiaa selvittäessä Vertainen huomasi, että kehitysyhtiö on tarpeen.

– Jotta hankkeet etenevät ja pääsevät käyntiin nopealla aikataululla. Työryhmällä oli aito tahtotila, että asia saataisi ratkaistua pian, ja siten, että elinvoimayksikkö ja kehitysyhtiö voisivat toimia hyvässä yhteistyössä, Vertainen sanoo.

Vanha kehitysyhtiömalli tuntui toimivan hyvin. Lunttila kertoo, että muutokselle on nyt erittäin selvä tarve.

– Elinkeinopalveluiden kehittäminen tässä uudessa tilanteessa on paikallaan, kun sotepalvelut ovat siirtyneet muualle ja työllisyyspalvelut ovat siirtyneet kuntien vastuulle. Kun ollaan uudessa tilanteessa, on syytä tarkastella myös elinkeinojen kehittämistä kuntaorganisaatiossa. On hyvä, että elinkeinoelämän huomioimista nostetaan kaupungissa merkittävästi, kun tyhjiä toimitiloja on liikaa ja uusilla yrityksillä loisimme elinvoimaa kunnalle ja kuntalaisille, Lunttila pohtii.

Mietinnön mukaan kaupungin elinvoimayksiköstä siirrettäisi yritysneuvojat Äänekosken Kehitys Oy:n alaisuuteen. Lunttila pohtii hankaluutta, jos elinkeinopalvelut ovat puhtaasti kaupungin toimintaa.

– Siinä on tiettyä jäykkyyttä, kun yrittäjä haluaa vastaukset nopeasti, eikä siten, että asia kiertää monen poliittisen mutkan kautta. Yritysneuvonnan resurssit ovat rajalliset, ja tehtäväkuvat tuntuvat olevan leveät.

Leila Lindell  kertoo suhtautuneensa hyvin vastuullisesti annettuun tehtävään. Hän sanoo, että kun kyseessä on elinvoima, on asia erittäin tärkeä.

– Sen pitäisi olla elinvoimassa ja kaupunkiorganisaatiossa ykkösasia. Ihmisiä kuullessa ja vastauksia lukiessa tuli hyvin yhtenäinen pohjahahmotelma, eli on selkeästi tarve tehdä jotain. Meillä olisi mahdollisuuksia EU:n puolelta saada rahoituksia, joten nyt on tärkeää saada resurssit kohdentumaan oikein. En näe ongelmana, että nykyinen elinvoimayksikkö hajoitetetaan, jos yhteistyö toimisi Kehitysyhtiön kanssa.

Lindell katsoo, että yhtiölle pitäisi antaa selkeät tavoitteet aikatauluineen, jonka onnistumista kaupunkikonserni seuraa.

– Muutoksia täytyy pystyä tekemään, jos sellaiseen on tarve. Nykyisen malliin tarvitaan nopeaa eteenpäin viemistä ja arviointia tulosten suhteen hankkeiden edistämisen osalta, Lindell muistuttaa.

Lindell tietää, että mietintö herättää ajatuksia.

– Työryhmä lähti liikkeelle niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Kun lähdettiin etsimään tietoa ja kartoittamaan vaihtoehtoja, niin näky, jonka me kaikki saimme oli se, että palataan steppi taaksepäin Kehitysyhtiön vahvistamisen suuntaan. Nyt vaaditaan poliitikoilla rohkeutta lähteä tekemään asialle jotain, tunteet ei saa olla vallalla vaan realismi ja yhteinen hyvä, Lindell painottaa.

Sirpa Martins odottaa, ettei kaupungissa kukaan kokisi tekevänsä turhaa työtä. 

– Nämä ovat odotukseni työryhmän jäsenenä ja oletettavasti odotuksena kaikilla niillä tahoilla, jotka osallistuivat työryhmän työskentelyyn kirjallisissa ja suullisissa kuulemisissa. Niin selkeä oli viesti siitä, että jotain on tehtävä, nyt, Martins sanoo. 

Hän kertoo, kuinka työryhmän mietinnöistä on lähtenyt jo mukavasti asioita etenemään. 

– Nuorten kesätyöllistäminen ja tulevaisuuden työpajakin ottaa haparoivia ensiaskeliaan. Näillä toimenpiteillä haluttiin myös vähentää kuormitusta kaupungin elinvoimayksiköstä, joka kipuilee resurssien kanssa työllisyysalueuudistuksessa.

Selkeys tehtäviin ja resurssin suuntaaminen oikein on kaikkien etu.

– Kehitys Oy tarvitsee lisää resurssia ja päätoimisen toimitusjohtajan ottaakseen paikkansa elinvoimaa lisäävien hankkeiden hallinnoinnissa sekä yrityspalveluissa. Kaupunkiorganisaatiolla on oma lakisääteinen roolinsa elinvoiman ja elinkeinojen lisäämisessä Äänekoskella. Asiakkaan ja asukkaan on tiedettävä, mistä osoitteesta saa itselleen asiantuntija-apua, silloin kun sitä tarvitaan. Eikä meillä poliitikoilla olisi oikein varaa olla selvittämättä tänne haluavia energiainvestointejakaan. Ne ovat merkittävä elinvoimaa lisäävä tekijä. Nyt kamppaillaan investointien sijoittumisista koko maailmassa, Sirpa Martins huokaa. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy