ÄKS

Kehno rahanväärentäjä ulotti rikoksiaan Äänekoskelle saakka

24.09.2014 16:11

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 20-vuotiaan miehen neljän kuukauden vankeusrangaistukseen yhteensä 11 eri rikoksesta. Mies kärsii tuomionsa ehdollisena.

Suurin osa jyväskyläläismiehen tekemistä rikoksista oli näpistyksiä. Kerran, maaliskuun lopulla, asianomistaja löytyi Äänekoskelta, kun mies tankkasi henkilöautoonsa polttoainetta 105 euron arvosta maksamatta.

Erikoisin miehen rikoksista oli lievä rahanväärennys. Samsung-puhelinta yksityishenkilöltä ostamassa ollut mies antoi vaihdossa myyjälle 11 kappaletta 50 euron setelin näköisiä paperinpalasia.

Jäljitelmät olivat niin kehnotasoisia, että uhri huomasi teon saman tien. Väärentäjä otti saman tien jalat alleen ja pääsi kännykän kanssa pakoon.

Syyttäjä vaati miehelle tuomiota sekä rahanväärennyksestä että petoksesta. KRP tutki ”setelit” ja totesi ne heikkolaatuisiksi. Tämän – ja teon rahallisen vähäisyyden – perusteella oikeus määritti väärennyksen lieväksi. Oikeus katsoi myös petoksen liittyneen lievään väärennykseen.

Tämä rikos tapahtui Jyväskylässä viime vuoden lokakuussa.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy