Keitele Museon hallituksen puheenjohtaja Peter Lindenberg kertoo museon yllä leijailevan mustia pilviä. Suurinta huolta aiheuttaa puuhamiesten kapeneva joukko. Hän arvelee, että museon toiminta tällä mallilla tulee tiensä päähän viiden vuoden kuluessa.
Pieni ihme tulisi tarpeeseen.
– Harrastajia ei tahdo enää olla ja nämä olemassa olevat ovat tehneet liian kauan liian pitkää päivää palkatta. Vaikka Museon yhtiömuoto on osakeyhtiö, on työt tehty aina talkoilla, Peter Lindenberg huokaa.
Keitele Museon oma väki ei saa ajaa vetureita muualla kuin asemapihalla. Rataliikenteessä junaa saa ajaa vain ammattikuljettajat.
– Tähän asti kuljettaja onkin aina löytynyt, sillä museojuna kiinnostaa vielä kuljettajia. Wanhan Aseman 125-vuotisjuhlaan lättähatulle kuljettaja saapui Turusta asti.
Harrastajia pitäisi saada lisää, Lindenberg tietää, etteivät lähes 80-vuotiaat tahdo päästä nousemaan veturin selkään.
– Pitäisi löytää konsti, jolla saataisi nuoremmatkin innostumaan. Kaikenlaista hommaa löytyy: on konehommaa, timpureille puuhaa ja risusavottaa. Ottaisimme avosylin vastaan innokkaita talkoolaisia sillä tekemistä löytyy kyllä. Kahden vuoden aikana on saatu haaviin tasan yksi, eli aktiivit voidaan laskea kahden käden sormilla, Lindenberg huokaisee.
Museon näkyvintä toimintaa ovat järjestettävät museojunamatkat DM seiskalla, eli dieselmoottorijuna Lättähatulla. Toki höyryveturikin on esiintynyt syksyn aikana ratapihalla eri tapahtumissa. Lupa ajattaa junia oli hetken aikaa hyllyllä, mutta nyt luvat on taas kunnossa ja juna kulkee taas.
– Museon puuhamiehet ovat tehneet niin paljon ja niin hyvin kuin ovat vain osanneet ja jaksaneet. Liikennöintilupa eli turvallisuusjohtamisjärjestelmä ehti kuitenkin mennä vanhaksi. Jälkiviisaana voisi nyt sanoa, että lupaa olisi ollut paljon helpompi hakea, jos lupa olisi ollut vielä voimassa. Lupaprosessi Traficomille oli varsinainen pykäläviidakko kaikkine auditointineen.
Joulupukin juna lähtee seuraavaksi liikkeelle ja nostalginen lättähattu kuljettaa tuttuun tapaan Suolahdesta Äänekoskelle joulukadun avaukseen. Myös lätkäjunille on tullut kysyntää.
– Reissuja heitetään aina kun pyydetään ja pystytään. Hyvää palautetta tuli, kun lähdimme viemään JYPin kannattajia Tapparan isännöimään matsiin Tampereelle. Harmittaa, että suunniteltu matka Hyvinkäälle Panteran konserttiin meni puihin, Lindenberg huokaisee.
Museojunat liikennöivät kysynnän mukaan koko valtakunnan rataverkon alueella, Lindenberg vinkkaa ja toivoo, että markkinointiin ja näkyvyyteen lisättäisiin vielä panoksia. Visioita ja ideoita pursuaa, siitä ei ole homma kiinni.
– Ratsastan vaimoni hyvillä ideoilla, joista yksi hyvä ajatus oli voisimmeko saada museon osaksi valtakunnallisen museokortin tarjontaa. Sillä tulisi paljon uudenlaista näkyvyyttä, mutta myös vastuuta säännöllisiin aukioloaikoihin. Mielestäni museon nimikin joutaisi vaihtaa Junamuseoksi, sillä nykyinen toimintamme ei liity millään tavalla tuohon järveen. Junamuseo herättäisi varmasti enemmän huomiota, Lindenberg pohtii ja kertoo, että museo löytyy Instagramista Junamuseon nimellä.
Hän peräänkuuluttaa yhteistyötä.
– Kaupungin museotoiminnan kanssa voisi myös viritellä yhteistyötä käyntiin. Onneksi Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistys, Väksy, on ottanut toimintamme huomioon, Lindenberg sanoo ja kiittää kuinka kaikki Wanhan aseman alueen toimijat ja yrittäjät tekevät hyvää yhteistyötä.
Jos Lindenbergillä olisi valtaa ja rahaa käytettävänä, hänellä olisi visioita museon kehittämiseen.
– Oikeastaan en tarvisisi kuin aikaa ja inspiraation. Minulla on laitteet ja osaaminen, ja voisimme tehdä museosta verkkoon digitaalisen version. Meillä on uudet verkkosivut ja aikomuksena on kääntää ne ainakin saksaksi sillä siellä junaharrastus on varsin kovassa huudossa. Ensitöiksemme pitää saada alue kuitenkin siistiksi ja katseen kestäväksi.
Keitele Museolla on hallinnassaan harvinaista junakalustoa. Höyryveturi Pikku-Jumboa ei enää ihan jokaiselta ratapihalta löydy. Musoella niitä on kaksi, joista toinen liikennöintikunnossa ja toiselle on jo suunnitelmia.
– Pitäisi löytää tekijöitä, jotka ennättäisivät tulla korjaamaan olemassa olevia vaunuja, kuten aivan ensimmäisenä museolle hankittua vankivaunua.
Pikku-pässi Taidemuseon puistosta on ehkä siirtymässä Wanhalle Asemalle, sillä se on jatkuvan ilkivallan kohteena. Toista Pikku-Jumboa on suunniteltu siirrettäväksi Wanhan aseman parkkipaikan vierelle.
– Meikataan se edustuskuntoon ja nostetaan näytille. Olemme saamassa lahjoituksena myös vanhan pulloveturin, joka toimii paineilmalla. Olisi hienoa saada historiallisella ja uniikille Wanhan Aseman ratapihalle ajan henkeen sopivaa kalustoa.
Museolla on 5 000 käytöstä poistettua ratapölkkyä, ja niillä on Suomessa edelleen kysyntää. Ne ovat nyt tarkoitus lahjoittaa eteenpäin. Pölkyt on sijoitettu Suolahden entisen kaatopaikan alueelle.
– Ne eivät käsittääkseni ole siellä kenenkään tiellä, eikä tietääkseni kenellekään haitaksi. Ely valvoo että me valvomme maata ilmaa ja pohjavettä, eli homma on olla hallinnassa, vaikka muuta olen kuullut väitettävän. Kaatopaikka on suljettu ja aidattu alue, eikä sinne ole luvatta kenelläkään asiaa, Lindenberg muistuttaa.
Huolta siis riittää. 40-vuotiaalla museotoiminnalla on jo pitkät perinteet ja lukemattomia talkootunteja takana. Siirtyminen ETCS-järjestelmään saattaa olla toiminnalle se viimeinen niitti
– Uusi raidevalvontajärjestelmän pilotti alkaa Suomessa vuonna 2026 ja siirtymäaikaa on annettu viisi vuotta. Vanhat järjestelmät puretaan asteittain pois ja siirrytään digitaaliseen valvontajärjestelmään. Tähän tietoon höyryvetureiden akseliston rakenteisiin ei järjestelmää voi edes asentaa. Kustannus olisi satojen tuhansien hintainen, eli tullaan tilanteeseen, että museojunatoiminta ajetaan alas koko maassa. Meillä on onneksi Suolahdessa kolme kilometriä ratapihaa, ja tässä me voimme edelleen puksuttaa.
Peter Lindenberg lähettää kiitokset varapuheenjohtaja Ari Joutsimatkalle.
– Ilman Aria en olisi selvinnyt edes alkutaipaleesta. Kaupungille lähtee myös iso kiitos, olen aina saanut apua ja neuvoja, kun vain olen osannut kysyä, Peter Lindenberg kiittää.
